Täysikasvaneet lapsipuolet pitivät häntä arvossa, joskaan eivät kovin rakastaneet; heidän näet oli mukaannuttava sellaiseen pakonalaisuuteen, johon eivät olleet tottuneet. Hänen miehensä oli tosin itsevaltias "Junossa", mutta tuskin yhtä ehdottomasti talossaan.
Riippumattoman asemansa vuoksi oli meriupseeri erikoisessa, vapaassa suhteessa kotiinsa, missä hän kepeän, hienon käytöksensä nojalla tuli varsin hyvin toimeen mahdikkaan äitipuolensa kanssa.
Hän oli kaupungissa hyvin suosittu ja sisaret jumaloivat häntä etsiskellen hänelle sopivia aviopuolison ehdokkaita. Erään rannikkokomitean palkattuna jäsenenä hänen oli vietettävä vielä suunnilleen vuoden aika kotipaikallaan.
Jo ensimmäisinä päivinä, joiden kuluessa tapahtui täydellisen olosuhteisiin perehtymättömyyden vuoksi virhe toisensa jälkeen, Elisabet oivalsi terveellä vaistollaan, että oli jännitettävä koko kykynsä ja kärsivällisyytensä, jos mieli puolustaa asemaansa. Niinpä hän aluksi seuraili rouva Beckiä nuhteettoman uutterasti kuin karitsa emoansa.
Toisinaan hän sentään hellitti ja saattoi muitta mutkitta istuutua ikkunan ääreen, käsi poskella tähyämään kohti satamaa. Hän kaipasi kylmää, raitista ilmaa ja saikin lopulta auki ikkunan, josta kumartui katsomaan, posket hehkuvina, kunnes saapui rouva Beck ankarin äänin kutsumaan häntä pois. @@ Rouva virkkoi vihoissaan omaisilleen, ettei olisi paljonkaan toisin, jos olisi taloon tuotu villi-ihminen.
Ensi aikoina sattui yleensäkin monta kiusallista kasvatuskohtausta, jotka Elisabet sieti lempeän rauhallisena. Rouva Beck piti sitä nöyränä oppivaisuutena, mutta todellisena syynä oli se, että Elisabet oli lujasti päättänyt voittaa kaikki vaikeudet.
Luutnantti Beck huomasi ihmeen herkästi Elisabetin salaiset kärsimykset ja loi häneen silloin tällöin rohkaisevan silmäyksen. Mutta neitonen ei ollut milloinkaan yskää ymmärtävinään.
Kerran, kun häntä nuhdeltiin luutnantin läsnäollessa, hän kuitenkin äkkiä juoksi pois ja heittäytyi vuoteeseensa nyyhkyttämään.
Eräänä iltapäivänä hän oli saanut toimekseen kantaa sisään teetarjottimen, jolle hän ajattelemattomuudessaan oli asettanut tuliastian ja kiehuvan teekattilan. Se kaatui matkalla; mutta vaikka sen kuuma kylki ja kiehuva vesi polttivatkin hänen käsivartensa ja kätensä, kantoi hän ihan rauhallisena tarjottimen takaisin, ilmettäkään muuttamatta. Hän ei halunnut joutua uudelleen nuhdeltavaksi luutnantin kuullen.
Rouva Beck sitoi itse Elisabetin käden keittiössä, niissä tyttö seisoi tuskan kalventamana.