Neitonen ajatteli hyvillään, että upseerin kevyt, liehittelevä suhtautuminen nuoriin naisiin oikeastaan aiheutui siitä, ettei hän vielä ollut löytänyt heidän joukostaan sellaista, joka olisi ollut miehen täyden vakavuuden arvoinen; he olivat hänelle vain vapaiden hetkien ajanvietettä.
Maria taipui kovin mielellään näkemään asiat tässä valossa, sillä Carl Beck oli jo pari vuotta ollut kaikessa hiljaisuudessa hänen sydämensä sankari. Ystävättäret olivat tuon ajan kuluessa uskoneet hänelle paljon asioita, jotka selvänäköisempinä olisivat juuri häneltä salanneet.
Vaikka Elisabet olikin alinomaa työssä ja toimessa, tunsi hän kuitenkin itsensä vapaammaksi täällä maaelämässä. Hän oli vähitellen alkanut perehtyä talouteen, jota hän, kuten kävi ilmi, oikeastaan ymmärsi hyvinkin, ja rouva Beck luotti häneen monessa asiassa.
Hän osasi varsinkin @@ mitä olisi vähimmin osannut odottaa @@ tarjoilla erittäin miellyttävästi, ja kun tuo solakka tyttö ilmehikkäine kasvoineen, sievä raitainen hame ja valkoinen esiliina yllään, sunnuntai-iltapäivinä kantoi tee- tai kahvitarjotinta vieraiden luo huvimajaan, osui häneen moni ihaileva silmäys. Ei näet ollut laisinkaan vaikea havaita, että hän oli kaunotar.
Maria Forstbergin huomio oli kiintynyt Elisabetiin, jonka tarinan hän tunsi, ja hän koetti usein opastaa ja auttaa tyttöä. Huolimatta erilaisesta luonnonlaadusta ja yhteiskunnallisesta asemasta nämä kaksi naista piankin tunsivat @@ ellei suoranaista mieltymystä, niin ainakin hienoa uteliaisuutta toisiaan kohtaan.
Aluksi oli tyttö näyttänyt neidistä hieman jurolta ja umpimieliseltä. Hän ei ollut halunnut huomata niitä erinäisiä avustuksia ja huojennuksia, joita toinen hiljaiseen ja harkittuun tapaansa oli hänen hyväkseen suorittanut, mutta jo seuraavana sunnuntaina hän kiitti erinomaisen kauniisti katsomalla.
Hänen uskotuksi ystäväkseen pääseminen sitävastoin tuntui Maria
Forstbergistä varsin vaikealta.
Harvoin sai hänestä houkutelluksi esiin muuta kuin lyhyitä myöntöjä ja kieltoja. Vain silloin tällöin väikkyi hänen kasvoillaan jokin värivivahtelu, joka osoitti hänen ajattelevan omalla tavallansa, ja hänen hieman jyrkän voimakas, melkein loukkaava tapansa suorittaa tehtäviä omin päin, kun hän toisinaan ei ymmärtänyt toisen tarkoitusta, osoitti, ettei hän tainnutkaan olla niin taipuisa kuin Beckit luulivat.
Lisäksi oli myönnettävä, että Elisabet osasi pukeutua merkillisen luontevasti ja miellyttävästi ja järjestää suuren, vaalean tukkansa yksinkertaisen sirosti käyttelemättä mitään säädystään poikkeavaa koristetta, ei edes nauhan palastakaan. Tuntui melkein siltä, kuin hän olisi koruttomuudellaan kiemaillut, ja kumminkaan ei Maria Forstberg, hieno havaitsija, ollut huomannut hänessä sellaista vivahdustakaan.
Elisabet puolestaan ymmärsi varsin hyvin, että Maria Forstberg oli nuorista naishenkilöistä se, josta lähinnä saattoi tulla meriupseerin morsian ja josta myöskin mieluimmin piti se tulla, sekä hänen persoonallisen arvonsa vuoksi että perhepolitiikan nojalla, jota hän varsin hyvin ymmärsi.