"Hän on melkein täysi merimies", nauroi hän Elisabetista puhuessaan, "ja hänen päässään pitäisi oikeastaan olla matruusin lakki, jonka nauhoihin olisi kultakirjaimin merkitty 'Joutsenen' nimi."
Lauantaisin saattoi tapahtua, että luutnantti tullessaan heilutti kädessään monilla postileimoilla varustettua kirjettä.
Ne olivat isän kirjeitä äitipuolelle. Rouva Beck istuutui silloin mielellään hetkiseksi yksin lukemaan, ja sitten seurasi kirjeen sisällön julkinen esittäminen.
Elisabet kuunteli kovin huolestuneena; hän näet oli aina kovin peloissaan, että Salvesta kuuluisi jotakin ikävää.
Vaikka Carl Beck olikin mainitun komissionin nuorin jäsen ja oli alkujaan tullut siihen oikeastaan vain luvun täytteeksi, oli hänen kuitenkin onnistunut kunnostautua. Pitkällisen pohdinnan jälkeen oli näet komissionin johtaja lopulta ottanut koko työn pohjaksi hänen poikkeavan ehdotuksensa.
Johtaja, joka samoinkuin useimmat muutkin oli nuoreen upseeriin mielistynyt, oli tuttavallisesti kertonut tuon hänen isälleen.
Komissionin piti lopettaa työnsä kuluvan vuoden aikana, ja sisaret otaksuivat, että saattoi tulla kysymykseen kunniamerkki.
Maria Forstbergin ollessa luonakäymässä olivat naiset hetkisen keskustelleet tästä asiasta @@ hän oli jo pitkät ajat ollut perheen uskottuja @@ ja Elisabet, joka oli kuulijana, mietti itsekseen, että kunniamerkki sopisi hänelle hyvin.
"Riippuu nyt johtajasta, kapteeniluutnantti Fengeristä", lausui Miina merkitsevästi, "mitä hän tekee asian hyväksi! Carl on hänen erikoisessa suosiossaan, ja Carl sanoo, että hän heidän yksissä ollessaan tuskin milloinkaan irroittaa hänestä katsettaan. Hän on luvannut käydä kerran täällä luonamme."
Maria Forstberg ilmeisesti ei hyväksynyt, että kapteenia liehakoitiin, sillä hän vastasi hieman lyhyeen ja loukkaantuneena: