"Ei nyt @@ ei nyt enempää!" pyysi Elisabet kädellään torjuen.
"Myöhemmin —"
"Sinähän sanoit 'tahdon', Elisabet @@ sanoit tulevasi omakseni @@", mutta tunsi, että Elisabet tahtoi hänen nyt poistuvan.
Elisabet istui kauan vaatearkun kannella tuijotellen eteensä.
Se siis oli tapahtunut.
Sydän jyskytti, niin että hän sen kuuli ja hän oli tuntevinaan tukehduttavaa kipua.
Hänen kasvoilleen kohosi vähitellen jäykkä, kylmä ilme.
Hän ajatteli luutnantin nyt kertovan äitipuolelleen, että he olivat kihloissa, ja valmistautui ottamaan vastaan, mitä nyt seuraisi.
Hän odotti, että hänet kutsuttaisiin alas.
Vihdoin hän päätti lähteä itse.
Tuvassa istuivat kaikki ihan rauhallisina, kukin omissa askareissaan.