Hän paneutui vuoteeseensa, mutta puolenyön aikana hän istui kynttilän ääressä maalaten paperille kirjaimia.
Siitä saatettiin lukea seuraavaa:
"Suokaa anteeksi, etten minä voi tulla teidän vaimoksenne, sillä minä ikävöin toista. Elisabet Raklev."
Hän taittoi paperin kokoon ja sulki sen paremman sinetin puutteessa nuppineulalla.
Sitten hän avasi rouva Beckin makuuhuoneen oven, kumartui ja kuiskasi nukkujan korvaan hänen nimensä.
Rouva Beck heräsi ja oli ihan säikähdyksissään, kun näki Elisabetin täysissä tamineissa ja ilmeisesti valmiina lähtemään matkalle.
"Rouva Beck!" virkkoi hän hiljaa. "Minä uskon teille jotakin ja pyydän teiltä neuvoa ja apua. Poikapuolenne on kysynyt minulta, tahdonko tulla hänen vaimokseen. Se tapahtui viime sunnuntaina @@ ja minä vastasin myöntävästi. Mutta nyt minä en enää voikaan. Minä lähden nyt tätini luo tai mieluummin kauemmaksi, jos tiedätte jotakin neuvoa. Minä näet pelkään, että hän muussa tapauksessa lähtee jälkeeni."
Rouva Beck istui kuin puusta pudonneena. Aluksi hän näytti epäilevältä ja ivalliselta, mutta huomattuaan asian sittenkin nähtävästi olevan sillä tolalla, hän vaistomaisesti kohosi vuoteessaan korkeammalle istumaan.
"Mutta @@ miksi tulet tämän ilmoittamaan juuri nyt, yön aikaan?" virkkoi hän epäluuloisesti tiedustellen. Hänestä näytti siltä, ettei asia vielä ollut täysin selvä.
"Siksi, että hän on tänään kirjoittanut siitä isälleen ja aikoo huomenna sanoa sen teille ja muille."