"Sinä et tahtonut häntä", virkkoi hän vihdoin. "Kaiketi siitä syystä, että mieluummin tahdoit omaksesi Salven?"

"Niin, täti", vastasi hän jokseenkin hiljaisella äänellä.

"Miksi sitten et hänestä huolinut?" tiedusti täti hieman jäykästi.

Elisabetin silmiin kihosivat kyynelet.

"Oma syy, ei auta valittaa", virkkoi vanhus ankarasti ja ryhtyi samassa keittämään aamukahvia.

Kulkiessaan rantaan päästäkseen alukseen Elisabet poikkesi postitalossa, missä Maria Forstberg jo oli jalkeilla ja hämmästyi kovin kuullessaan Elisabetin uudet aikeet. Elisabet selitti saavansa erittäin edullisen, melkein itsenäisen aseman perheessä, ja rouva Beck itse oli kehoittanut häntä suostumaan.

Maria Forstberg ei Elisabetin hienon varovasta selostuksesta oikein päässyt asian jäljille. Elisabet huomasi sen hänen silmistään. Hyvästellessään he itkien syleilivät toisiansa.

* * * * *

Huvilassa syntyi ankara ihmettely, kun Elisabet oli poissa.

Luutnantti oli löytänyt hänen kirjeensä ovenraosta, mutta ei ollut voinut uskoa hänen lähteneen, oli sitten mennyt ulos mieli kovin kuohuksissa, palaten kotiin vasta myöhään iltapuolella.