Pojan kirje oli hänen mieltään katkeroittanut, ja nyt, luullessaan arvovaltaansa loukatun, hän oli käynyt taipumattomaksi.
Niillä miehillä, jotka aikoivat laivasta lähteä, oli kuitenkin täysi syy odottaa, kunnes tavallisuuden mukaan saivat satamassa osan palkkaansa.
Mutta jo seuraavana yönä olivat brasilialainen ja Salve kadonneet.
Seurasi ankara, satamapoliisin avulla toimeenpantu etsiskely, varsinkin sen runnarin luona, jonka oli nähty juttelevan miesten kanssa. Mutta hänen omatuntonsa näytti kotitarkastuksen aikana niin puhtaalta, että poliisi arveli hänen tällä kertaa tosiaankin olevan syyttömän.
Beck vahvisti nyt yövahtia luotettavimmilla miehillään, antoi siirtää aluksen iltaisin ulommaksi laiturista eikä päästänyt ketään maihin.
Hän oli saanut ansaitsemansa kiitoksen, @@ virkkoi hän katkerasti @@ kun oli auttanut tuota punapaitaista lurjusta, joka oli vastapalvelukseksi vienyt hänen parhaan miehensä. Salven karkaaminen kiukutti häntä enemmän kuin hän halusi itselleen tunnustaa.
Kapteeni Beck oli lupauksensa mukaan pitänyt huolta siitä, että ensimmäinen perämies opetti Salvelle merenkulkuoppia, ja oli sitäpaitsi hautonut mielessään ajatusta, että Salve saisi hänen toimesta luovuttuaan "Junon" kuljetettavakseen. Kapteeni näet oivalsi, ettei hän ollut milloinkaan tavannut rehdimpää eikä luotettavampaa nuorta miestä, joka samalla oli harvinaisen lahjakas.
Salve oli ajatellut brasilialaisen varmaan keksivän neuvon heidän satamaan päästyänsä eikä hän näissä toiveissaan pettynytkään. Brasilialainen oli osannut tehdä hänelle monia palveluksia.
Ennen lähtöänsä pisti Salve hopeakuorisen kellonsa, johon oli puukonkärjellä piirtänyt "Muistoksi Salve Kristiansenilta", Nilsin liivintaskuun. Nils kuorsasi ankarasti viereisessä kojussa.
Kansivahdin huomaamatta molemmat miehet sitten kiipesivät yön hiljaisuudessa kiinnitysköyttä pitkin laiturille.