"Minä olen menettänyt pelissä kaikki sinun rahasi!" huudahti hän englannin kielellä, enempää kursailematta, Salvelle, ja lausui sitten epämiellyttävästi nauraen jotakin sisarelleen, jonka kasvoista näkyi, että hän oli heti arvannut asian oikean laidan.
"Tässä on minun viimeinen piasterini", virkkoi Salve ojentaen hopearahan Federigolle. "Eikö sovi koettaa sillä onneansa?"
"Hänellä on onnea rakkaudessa", virkkoi Paolina kärtyisesti ja lapsellisen taikauskoisesti. "Hän on kihloissa."
Veli keikutteli piasteria etusormensa varassa ja tulkitsi hymyillen sisarensa sanat. Salve loi kärsimättömän silmäyksen señoritaan ja vastasi:
"Minä en ole kihloissa @@ en nyt enkä milloinkaan!"
"Onneton rakkaudessa!" huudahti señorita riemuiten. "Ja viimeinen piasteri! Huomenna me voitamme sata, kaksi sataa, Federigo!"
Se kuulosti hänen sydämensä vakaumukselta. Hän tarttui mandoliiniin ja tanssi muutamia askelia edestakaisin lattialla ja katseli Salvea, omituinen ilme silmissään.
"Riennä, Federigo @@ vielä tänä iltana!" huudahti hän sitten äkkiä heittäen mandoliinin sohvalle. "Huomenna hänen onnensa voi olla mennyttä."
Hän tempasi veljen hatun, painoi sen hänen päähänsä ja työnsi hänet ulos ovesta lähtien itse hänen jäljessään sulkemaan puutarhan porttia.
Señorita ja Salve istuivat kahden odottamassa lampun valaisemassa huoneessa, jonka ovista ja ikkunoista tulvi sisään tummissa lehvissä välkehtivä, tuoksuva kuutamoyö. Señorita alkoi tarjoilla Salvelle rommia ja vettä ja pyörittää hänelle savukkeita. Hän oli kuumeisen hermostunut ja kiiruhti tavantakaa puutarhanportille.