Maisa oli istunut Tranemeilla nyt melkein koko kuukauden ajan. Heidän piti muuttaa maalle pääsiäisen jälkeisellä viikolla ja senvuoksi oli kiireesti ommeltava aamupukuja ja kesäpukuja ja sitäpaitsi piti Signelle korjata yhtä toista vanhaa ja ommella uuttakin sen lisäksi mitä Bergin sisarukset valmistivat. Herra Torp oli vaatinut, että häät vietettäisiin kaikessa hiljaisuudessa, — nuori pari matkustaisi heti niiden jälkeen ulkomaille…
Oli hauskaa istua näin, kun aurinko paistoi kaikkiin huoneisiin; ovet olivat auki, neiti Rask ei ollut nyt sulkemassa niitä. Hän oli rouvan, Gretan, Signe-neidin ja puutarhurin kanssa matkustanut Lökkenille puutarhaa katsomaan.
Arna istui ja soitti ja lauloi sisällä arkihuoneessa.
Hän lopetti kesken "Viimeisen ruusun", joka ei tahtonut sujua ja aloitti: "Kuin prinssinä Arkadian ol' elon' onnekas" —
Ja sitten jälleen niin liikuttavasti: "En kunnaitas ja laaksojas mä koskaan unhottais" —
Toisesta toiseen!
Nyt alkoi hän pitkän pianokappaleen, — hah, hah — se ei käynyt… ja aloitti jälleen "Yankee doodle-dandy" —
Hän kävi keittiössä ja kysyi, mitä päivälliseksi valmistettiin, kesti niin hirveän kauan, ennenkuin he tulisivat Lökkeniltä.
Samassa lensi hän jälleen sisään ja lauloi sangen juhlallisesti:
"Sancta Lucia! — Barcetta mia…"
Hänellä oli oikein hyvä ääni ja niin paljon tunnetta laulussa. — —
Niin Arna, jos hän vain tahtoi niin —