"Mutta tehän kirjoitatte niin hyvin lehtiin", sanoi hän lämpimän vakuuttavasti.
"Parin viikon kuluttua on sekin ohi, silloin loppuvat tämänvuotiset teatterinäytännöt. — Ja siitä sain juuri parhaat tuloni."
"Uskon, että keksitte jotain keinoja", sanoi Maisa luottavasti.
"Kas, uskotteko todella niin? — Vakuutan senkin jo ilahduttavan minua, että uskotte niin. — — Niin, niin, enhän lainkaan sano, etteikö jotain voisi pälkähtää päähäni, — vain se suuri toive elähdyttääkin minua", nauroi hän. — "Mutta sanonpa, että mistä järkevästä ihmisestä tahansa tuo toivo näyttäisi sangen vähäiseltä! — Kotiopettajaksi jälleen kahden vuoden ajaksi saadakseen orjan tavoin raatamalla niin paljon kokoon, että taas voi opiskella yhden vuoden ja onneen ja sattumaan luottaen toisenkin — kuten nytkin tällaisen kylmän talven… kuluneessa päällystakissa… ja ilman puita! — Mutta on onni, etten ole mikään järkevä ihminen… vaan sellainen, joka tahtoo päästä melkolailla järjettömästi eteenpäin, ymmärrättekö?
"Niin, nähkääs, olen nyt puhunut teille tästä — siksi että — no niin — hm — hm —
"Olette niin sievä tuossa päällystakissanne ja tuo raikas, punainen silkkihuivi kaulassanne… Pitääkö tuon hiuskiharan riippua tuollatavoin korvan juuressa?" — hänen piti vain osoittaa sitä, mutta hän pyyhkäisi sen syrjään sensijaan —
"Voinettehan antaa minulle oikein kunnollisesti kättä."
Kyllä, sen saattoi Maisa tehdä — vieläpä ilman hansikasta — — —
"Ja teidän pitää jälleen mennä Tranemeille huomenna?… Silloinhan voin tavata teidät siellä puolella kaupunkia."
* * * * *