"No, mutta Maisa… mutta Maisa… odottakaahan… Kuulkaahan toki!…"
VII.
"Matami Ellingsen… matami Ellingsen!" — huudettiin keittiön ovelta.
Ihan varmasti täytyi tämän olla kotona; pesusoikkohan oli keskellä puoleksi pestyä lattiaa…
"Matami Ellingsen!"
"Vai niin… ai, ai, ai!… Mikä on?"
Matami oli heittäytynyt hetkeksi sänkyyn. — "Vai niin — tehän siellä olettekin, Jörgine, — tuli hiukan valittavasti — tuon lattianpesun tähden saan kärsiä alituiseen; rintani käy siitä kipeäksi; — se on vaivannut minua aina siitä saakka kun jouduin naimisiin…"
Hän oli varsin laiha nainen, punertavan ruskeat hiukset kammattuina nutturalle ja peitettyinä pitsillä, hame oli vielä ylhäällä lattianpesun jälkeen; pienillä, vilkkailla silmillään, joita ympäröi kärsivät, kahvinruskeat kasvot paksuine, tiheine kulmakarvoineen katseli hän ovella seisovaa Jörgineä.
"Sepä ikävää… niin, sitten kai ei kannata puhua teidän kanssanne, matami Ellingsen?"
"Näette, miten on laitani", — kuului surullisesti. — "Jos tahdotte kenkiänne, niin saatte tulla, myöhemmin, — Ellingsen ei ole kotona — —