— "Mutta tiedättekö, mitä tänään on tapahtunut, Maisa?" hän katsoi Maisaa aivan läheltä silmiin. — — "Sanonkohan teille sen?… Minä nautin siitä aivankuin olisi makea karamelli suussani", sanoi hän ja maiskautti suutaan; Maisa tunsi niin hyvin tuon hänen tapansa. — — — "Niin, tänään tukkukauppias Tranemista — ei ole tullut valtioneuvos, — eikä rouva Tranemista valtioneuvoksetar…
"Siksi tuli nimittäin pääkonsuli Schou — niin!
"Näin toimituksessa sähkösanoman, jossa sanottiin, että nimitys on tapahtunut eilen. — Sangen harmillista Tranemeille — vai mitä luulette? — etenkin rouvalle ja hänen ranskalaisille muodeilleen? — Ja tuolle inhoittavalle poikanulikalle viisitaalareineen… Epäilenpä hiukan, että juuri minun sanomalehtikirjotuikseni on osaltaan vaikuttanut asian ratkaisuun. Viittasin tässä eräänä päivänä konsuli Schouhun, kirjoitin että hän juuri on mies, jota koko liikemiesmaailma kunnioittaa. —
"Niin, ehkäpä me kaksi, Maisa, kun asiaa oikein ajatellaan, olemme tehneet hänestä valtioneuvoksen! virkahti Kielsberg avomielisen iloisesti. — Sillä tehän aina sanoitte pitävänne noista Schouista… Seitsemän kertaa kostettiin Kainille, seitsemän ja seitsemänkymmentä kostetaan Lameckille! — — Tämä herra Anton — —
"Kas niin, — kas niin, Maisa? — onko kuulijakuntani niin äänetöntä tänään… ei mitään kättentaputuksia… ei mitään suosionosoituksia?… Liian väsynyt ja rasittunut, pikku raukka! — —
"Mutta tehän olette niin hirvittävän vakava!"… Kielsberg huomasi nyt vasta kumartuessaan Maisan puoleen katulyhdyn valossa, että hän näytti kalpealta ja hämmentyneeltä —
He olivat kävelleet pimeään iltamyöhään saakka, — olivat pysähtyneet silloin tällöin jonkun katulyhdyn luona, — ja tulivat nyt hitaasti takaisin tähtitaivaan kaartaessa yli talojen…
"Maisa", sanoi hän huolestuneena ja tarttui hänen käteensä. — "Mikä teidän on?… Oletteko jälleen levoton kotiopettajapaikan vuoksi?… Peloissanne, etten minä voisi selviytyä?… Että minun täytyisi matkustaa pois?…"
Hän kohtasi aran katseen ja tunsi Maisan sormien kouristuksentapaisesti, levottomasti värähtävän hänen tarttuessaan Kielsbergin käteen ja pusertaessa sitä.
Yht'äkkiä painautui hän kiihkeästi Kielsbergin rintaa vastaan, kätkien kokonaan kasvonsa niin ettei tämä lainkaan nähnyt niitä — ja riuhtaisi samassa itsensä irti kiiruhtaen pitkin katua ja portista sisään —