Purjeentekijän luona oli ollut kovin painostava mieliala; he olivat olleet niin huolissaan tuon lähestyvän juhlahetken vuoksi, mutta nyt he tunsivat itsensä niin turvallisiksi, kun matami Ellingsen oli tullut, tämä oli niin selvillä kaikesta ja osasi asettaa kaikki kuntoon.

Koko iltapäivä aina myöhään yöhön ommeltiin ja juotiin kahvia ja juteltiin, siksi kunnes morsiamen ylle oli kokeeksi puettu morsiusleninki ja huntu ja pantu papiljotit yöksi hänen tukkaansa; — oli kuin olisivat he tunteneet matami Ellingsenin jo monta vuotta…

"Ja sitten pitää teidän mennä nukkumaan, ettekä saa ajatella liian paljon perämiestänne, niin että olette kaunis huomenna," — sanoi hän hyvästiksi ja kiiruhti kotiin. —

— Vanha Olina tuli häntä keittiössä vastaan. — "Elling on tullut kotiin", ilmoitti hän hiljaa…

"No olipa hyvä, että olet tullut, Elling", sanoi matami ystävällisesti astuessaan sisään. — "Olet kai saanut jotain syötävää? — Sanoin, että Olina valmistaisi sinulle lämmintä ruokaa."

"Niin — minäkö, — ei suinkaan minusta kannata huolehtia."

"Minun täytyi mennä purjeentekijä Jesin luo, — Andrina vihitään huomenna; he eivät tienneet, miten korjata tämän leninkiä, — eikä käynyt päinsä suututtaa heitä myöskään."

"Eipä suinkaan, eipä suinkaan, — enhän minä puhu mitään, en mitään; — on vain niin kummallista, niin. Hohhoi!" — Elling istui uneliaana, juotuaan kaiken päivää, nyrkki paksussa mustassa tukassaan ja katsoi alas pöytään. Matala, synkännäköinen otsa oli tummissa rypyissä ja kulmakarvat yhteenpuristettuina.

Hän antoi molempien nyrkkiensä vaipua alas pöydälle…

"Hoh-hoi! — kun vain pääset lentämään häkistä, niin olet niin perin onnellinen."