Matami Valseth keikutti hiukan paksua ruumistaan, niin että näytti siltä kuin olisi hän mielellään lennättänyt hänet, joka seisoi pitäen kiinni leningistä, pitkän matkan päähän itsestään.
"Niin, tehän tunnette niin hyvin tuon hienoston, matami Ellingsen!" — vastasi hän korskeasti.
"Niinpä kyllä, matami Valseth, olenhan minä ommellut heille ja nähnyt heidän elämäänsä aikoinani; — kyllähän minä ompelinkin kaikkein hienoimmissa taloissa."
Matami ei vastannut; — mutta hartioitten ja selän nytkähdyksistä näkyi, ettei hän pitänyt Maisan vastauksesta, — hän oli sangen jäykkä ottaessaan leningin yltään.
… "Lopuksi ei tiedä, kuinka hienoja nuo köyhät suutarin väet tahtovatkaan olla", murisi hän mennessään ulos ovesta. — "Sillä ei ole mitään, jolla matami Ellingsen ei olisi ylpeillyt… Puhuipa mistä tahansa, — niin oli hän kaikesta selvillä, sekä teatterista että siitä, kuka ottaisi vastaan kuninkaan tämän tullessa; — — kaiken tiesi hän paremmin kuin kukaan muu." —
Matami Ellingsen oli kyllä huomannut, ettei väkipyöräntekijän vaimo ollut oikein armollinen hänelle, mutta eihän myöskään voinut ruveta kiltisti kuuntelemaan kaikkea, mitä hän puhui.
Ja eikös ollut Elling käyttänyt tilaisuutta hiipiäkseen ulos matami Valsethin ollessa sisällä! — Nyt ei Elling varmaankaan tulisi kotiin ennenkuin illalla, ei varmaankaan.
— — Jos hän saisi vähän enemmän ommeltavaa, niin että ansaitsisi enemmän, — silloin voisi hän antaa lattianpesun jollekin ja samoin vaatteiden pesun joella. Niin, se olisi suuri helpotus! — Hän oli usein ajatellut kysyä paremmilta ihmisiltä siellä Gamlebyenissä, eikö heillä olisi jotain työtä, joka ei olisi varsin kiireellistä ja jota hän saisi ottaa kotiinsa.
Mutta hänen oli niin vaikea ryhtyä siihen, — näyttäisi aivan siltä kuin kulkisi kerjuulla; — eivätkä hekään varmaankaan mielellään uskoisi kangastaan kenelle hyvänsä.
Eikä hänellä oikein ollut sellaisia vaatteitakaan, jotka olisi voinut pukea ylleen ja joissa hän olisi näyttänyt joltakin mennessään tarjoamaan työtään…