No niin, piti mennä sisään.
Siellä seisoi sorea tyttö, valkea hieno esiliina edessään, kuppeja kuivaamassa ja asettamassa tarjottimelle.
Ky-yllä, rouva oli kyllä kotona; mutta —
"Olen matami Ellingsen, olen ennen ommellut rouvan vanhempien luona…"
Palvelustyttö katsoi hiukan epäröiden häntä ja tuota koreasti puettua lasta.
"Sanokaa vain, että täällä on Maisa Jons, niin tietää rouva kyllä, kuka olen."
Matami Ellingsen seisoi yhä palvelustytön järjestellessä kuppeja tarjottimelle ja ottaessa kiiltävän kahvikannun hellalta. Hänestä tuntui ikäänkuin hän ja lapsi olisivat tiellä, kunnes palvelija vihdoinkin vei sisään tarjottimen.
Hän silitti ja siisti jälleen Jensineä ja katsoi ympärilleen kirkkaan kiiltävässä keittiössä kattilan poristessa tulella.
Tuo suurellinen, hieno palvelijatar ei ollut edes ymmärtänyt pyytää häntä istumaan, — vaikka näki, että toinen piti lasta käsivarrellaan! — — Mutta kun rouva tulisi, saisi hän oppia uudet tavat, — ehkäpä saisi tarjota matamillekin kahvia — ehkäpä nähdä, kuinka hänen Jensinensä pääsisi lasten luo…
Palvelijatar viipyi varsin kauan sisässä.