"Hys, hys —"
Jensine alkoi käydä kärsimättömäksi ja pani sormensa kipeään suuhunsa.
Maisa näki ikkunasta lastenvaunuja työnnettävän ulkona. Ne kyllä pysähtyivät päärapun eteen. —
Hän kumartui keittiöpenkin yli nähdäkseen paremmin, — kas nyt otti lapsentyttö — varmaankin joku imettäjä — pienokaisen pois vaunusta ja lähti sisään…
Kas, tuohan olikin heidän nuorin pikku tyttönsä, joka oli vain neljännesvuotta nuorempi kuin Jensine; — hän ei näyttänyt vielä varsin varttuneelta kasvoista päättäen, — hänellä oli takki ja hattu — paljaat käsivarret — oikein sievä sinisissään, vaunussakin oli sininen kuomu —
— Mutta taitaapa vain olla äitinsä näköinen, ainakin tuo terävä pieni leuka on äidin.
Matami Ellingsen oli kokonaan syventynyt katselemiseen, kun palvelijatar tuli jälleen ulos.
"Rouva pyysi sanomaan terveisiä, että hänen on aivan mahdoton ottaa vastaan teitä tänään; — hänellä on kaupunkilaisvieraita, mutta että olisitte niin hyvä ja tulisitte tänne toisen kerran ja ottaisitte lapsen mukaanne."
Matami Ellingsen kävi ankarannäköiseksi, mutta hän asetti Jensinen istumaan keittiön penkille ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut ja solmi huolellisesti hattunauhan; hän ei tahtonut näyttää palvelustytölle, miten noloksi ja pettyneeksi hän tunsi itsensä.
"Tahdoin vain poiketa sisään, kun kerran olin käymässä näillä tienoin, koska rouva oli pyytänyt minua", — selitti hän.