Hän ompeli jälleen kilpaa omien ajatustensa kanssa. Ne olivat niin yht'äkkiä vallanneet hänen mielensä, nuo muistot — ja saivat kulkea latuaan…
Hän ompeli ja ompeli pariisilaistakkia ja nyt hänellä oli enää jäljellä vain hihojen asettaminen ja kauluksen ompeleminen…
Auringonsäteet kohosivat seinäkellon yläpuolelle ja Jakoba leikki nukellaan odotellessaan…
… Kuinka kaikki tämä päättyisi… Samalla tavoin kului elämä vuodet ympäriinsä ikkunakomeroissa ja niin se varmaankin myös loppuisi — tai ehkäpä leini korjaisi hänet…
Varmaankin sen vuoksi, että tuo siunattu lämmin teki niin hyvää selälle, — ei hän tosiaankaan voinut nyt ajatella sellaista…
"Kas niin, Maisa! nyt on kello täsmälleen neljänneksen yli yksitoista, — nyt tulee Rosa kuulemaan, saako hän koetella takkiaan?"
Jakoba kävelytti Rosaa toisesta kerroksesta lattian poikki…
"Aivan varmaan, rouva Rosa, jos vain tahdotte olla niin hyvä" —
"Mitä arvelette? — Luulisinpä sen istuvan — — sehän oli oikea pariisilaiskuosinen takki!… Jos Rosa-rouva on kotona hetken perästä, niin tuon sen kotiin, että pääsette aamupäivävierailullenne."
Ja niin sai Maisa vielä istua kotiompelijana Rosan palvelijainhuoneessa…