"Minäkö?"
"Ni-in, — juuri te — olen pannut sen merkille."
Taaskin he olivat joutuneet tungokseen, josta täytyi koettaa selviytyä.
Muutamin nopein kääntein pääsivätkin he väljemmälle.
"Minkä vuoksi tanssitte noin koukussa ja katsotte alas ikäänkuin kaivoon, kun kerran on niin somat silmät katsoa ylöskin. Nythän te näytätte vain hiuksenne…"
"Tuon olisitte voinut sanoa ennenkuin pyysitte minut tanssiin, niin olisitte kenties saanut vastauksen puheeseenne."
"Oletteko vihoissanne — todellakin?… Oh, älkää viitsikö. Minun tietääkseni rehelliset ihmiset katsovat aina toisiaan silmiin. — Ja muuten, voittehan kysyä Schouilta tai minkänimisiä ne nyt lienevätkään, — niin saatte kuulla, että he aina tekevät sillä tavoin… katsokaas nyt, — kun minä käännän pääni itään, niin te käännätte länteen, — niinkuin me olisimme hirveän kaukana toisistamme, vaikkakin me tanssimme yhdessä… Tai myöskin katsotte te alas lattiaan ja minä ylös kattoon. Luuletteko, että kunnon ihmiset niin tekevät?…"
"Taidattepa kylläkin olla aivan oikeassa", hymyili Maisa; — tuohan oli oikein kokonainen opinkappale.
"Plik, plik, plik" — jälleen pysähtyi soitto.
"Voidelkaa Sjöbergiä —".
"Oi ei, hän ei tahdo."