Vähän ajan perästä alkoikin tanssi uudelleen.

Neuloja-Maisa istui vapaana, ja Kielsberg kiiruhti tämän luo ja pyysi hänet tanssiin.

He seisoivat ensin hetkisen yhdellä kohtaa ja heiluttivat käsiään ja koettelivat ennenkuin syöksyivät lattialla olevaan ahtaaseen piiriin; — siellä poljettiin jaloilla ja pyörittiin ympäri selät väärinä, kasvot punaisina ja hikisinä ja kädet suorina, ikäänkuin ne olisivat tahtoneet sanoa: pois tieltä!

Hän vei tosiaankin hyvin, veti Maisan käden sivulleen ja ympäri sitä mentiin aina samalla paikalla, sillä täytyi katsoa, että välttyi törmäämästä kehenkään.

"Olen istunut ja katsellut, kuinka somasti ja sievästi te tanssitte, neiti Jons", sanoi Kielsberg heidän päästyä alkuun. Ei ollut hyvä mennä kauemmaksi, täytyi vain varoa törmäämästä kehenkään.

Maisa näki vain vähän hänen leukaansa, sillä hän katsoi koko ajan nappia, joka puoleksi riippui liiveistä.

"Tehän olette ollut kummina tänään."

"Ky-yllä."

Maisa katsahti ylös, — aivan oikein, ylioppilas vain ilvehti. Samassa Maisa tekeytyi kylmäksi ja jäykäksi, — ei hänen tarvinnut antaa tehdä pilaa itsestään.

"No, joku vika pitää jokaisella olla; teidän vikanne nyt on se, että koko ajan katsotte kenkiinne."