Erään nauravan tytön selkä töykkäsi häntä, tämän kulkiessa hänen ohitsensa, niin että hänellä oli täysi työ selviytyä kunnolla tarjottimineen.

"Niin, täällä on ahdasta; ettekö tahdo ottaa lasianne ja istuutua?" — hän näytti Kielsbergille jälleen tuon epämiellyttävän paikan penkillä tukevan, punaisen matamin vieressä.

Rasmussenin matami ei näyttänyt suurestikaan huomaavan häntä; hän oli jännittyneenä kiintynyt katsomaan talonisännöitsijää, joka kilisti lasia niin tuttavallisesti puoti-Johannesenin kanssa. Hänen Theansa seisoi aivan heidän takanaan; vihdoin oli tämänkin onnistunut päästä juttusille Johannesenin kanssa, — ja se jo oli tietysti heti liian paljon Andersenien mielestä, heidän täytyi saada hänet pois hänen luotaan…

Sjöbergin viulu aloitti jälleen valssin, jokainen kiiruhti hakemaan paria itselleen.

… Mutta eikö hän, veitikka, kiiruhtanut Thean ohi, niin läheltä, että melkein hipaisi häntä, — ja Andersenin Jensinen luo jälleen…

Rasmussenin matami puhisi ja puhkui ja kohautti hartioitaan; hän istui kuten täysi höyrypannu.

"Minähän sanoin, että täällä talossa kumarrellaan talonisännöitsijää, — voitte uskoa sen, ja jos minä vain tahtoisin puhua!… He, he, he", kuului ivallisesti.

"Vai luuletteko maalarimestarin voivan hankkia itselleen puita koko talveksi, ja hänen luonaanhan täytyy aina olla niin lämmintä… Maksaisiko hän puut sitten! Ei, nähkääs — kun talonisännöitsijä Andersen vain pistää hänelle salavihkaa hyviä puita ja laudanpätkiä alhaalta pihalta, niin saa hän varmasti maalatuksi sekä sisältä että ulkoa kaikki kotonaan… ja, kun talonisännöitsijä ja vaimo ja lapset tarvitsevat, kenkiä, niin saa suutarin väki puita sekä keittiöön että kamarinuuniin niin paljon kuin vain voivat polttaa. Ja jos hän tahtoo saada lasiruutuja ikkunoihinsa, niin menee vain muutamia käsikärryllisiä laudanpätkiä lasimestarille… Ja sen vuoksi pidetään täällä tanssit hänen kunniakseen, ymmärrättekö, punssineen ja kaikkine herkkuineen koko perheelle… Kuinka makeita ovatkaan he keskenään!… Tietäisipä vain Ellefsen siitä!"

"Plik, plik, plik", nyt pysähtyi soitto keskellä parasta vauhtia.
Sjöberg sanoi nyt olevansa väsynyt.

"Voidelkaa häntä vain, niin se kyllä käy." —