— Tuo Elling, jonka kanssa Maisa tanssi ja joka aina oli tiellä ja hyöri ja pyöri hänen ympärillään, kun Kielsberg olisi tahtonut puhella Maisan kanssa, oli suutari, sen huomasi kaikesta, ei ainoastaan hänen tavastaan heiluttaa kyynärpäitä. Musta tukka riippui raskaasti otsalla, ja tiheä rivi pieniä hampaita puraisi varmaan joka päivä suutarinlankaa ja sylkäistä ruikutteli. Muuten näytti hän kelpo pojalta… Hänen ryhtinsä oli joustavan voimakas — ja miten innokkaalta hän näytti — Maisa ikäänkuin koko ajan pani vauhtia tuohon töllikköön…
Suutarin lopetettua kiirehti Kielsberg Maisan luo saadakseen lopun tanssista.
"Lopun tanssista? — enpä tiennyt jääneeni velkaa teille, herra ylioppilas." Taaskaan ei Maisa voinut olla ihmettelemättä, miksi Kielsberg oli tullut tänne.
"Tanssiessanne äsken tuon nuorukaisen kanssa olitte yhtä kiintynyt jalkojenne tarkasteluun, ettekö siis mitenkään voi antaa niiden olla olojaan."
"Teen niinkuin tahdon."
"Saadaanpa nähdä —"
Soitettiin polkkaa hanurilla.
Mutta eihän noihin nenälaseihinkaan voinut katsoa. Maisa silmäili otsaa ja sitten vähän sivuun ja jälleen kaulaliinaa ja hartioita; eipä tuo takki ollut kehuttava, kaulusta olisi sietänyt korjatakin.
"Nyt sanon jotakin teille, neiti Jons, joka parantaa teidät jalkaviasta, — sillä tiedättekö, opiskelen lääketiedettä…"
Sundbyn Maren oli kaatumaisillaan, oli täysi työ päästä pois tieltä.