* * * * *
— Kello jo neljää lähenteli, ennenkuin kartanolta alkoivat kuulua umpikulkuset ja neiti tuli. Lumituisku ja huono keli olivat häntä viivyttäneet. Sillä välin kun alhaalla kävi vilkkaaksi ja talonmies tuli hevosta ottamaan, seisoi Schulteiss ylhäällä kouluhuoneen akkunassa, hieroi ruutua ja katseli, ja vanhimman jälkeinen poika talossa, Kjel, kiiruhti paljain päin neitiä vastaan ottamaan.
Melkein kuin pyryn peittämä virstanpatsas neiti Feiring seisoi eteisessä, itsepintaisesti kuurona kaikille ystävällisille kutsumuksille. Häntä ei mitenkään saatu saliin lähtemään, ennenkuin hänen päältään oli riisuttu paksu kuori päällysvaatteita ja jaloista raskaat karvaiset töppöset.
Ja sitten hänet huomattiin hieman espanjanruokomaiseksi soreaksi naiseksi, joka oli puettu muodikkaaseen, vartalon mukaiseen kappaan, liepeet ja hiat nahalla reunustetut. Kapan selkänapeista killui toinen pahasti irrallaan melkein poikki kuluneen langan päässä, ja kaulasta riippuva upea silkillä vuorattu muhvi lemusi hajuvedestä. Kokoon rutistetun nenäliinan vierestä häämötti sieltä sisästä jotain keltaisen kirjavihkon tapaista.
Kjel tunsi hänen tarkastavan syrjäkatseensa kulkevan pitkin paksua pahansään nuttuaan, leveitä maalla neulotulta housujaan, jotka sukelsivat pitkävartisiin rasvanahkasaappaihin. Helkkarin kiusallista, kun piti juuri tämmöisenä esiintyä muodikkaan kaupunkilaisnaisen edessä! Hän hakkasi reippaasti takinliepeitään ja reisiään ikäänkuin lunta pudistellakseen: "Tämmöiseen ilmaan otetaan oikea maalaisen sporttipuku, neiti, kun pitää kahlata lumikinoksissa."
Mutta neiti ei kuullut häntä; hänen pienet mustat marjasilmänsä seurasivat vilkkaalla harrastuksella Minkaa, joka suurimmalla huolella kantoi sisään matka vaatteet ja levitti ne ruokahuoneessa parille tuolille lämpiämään. "Ja tekö olette neiti Minka?" kysyi hän. "Minä en ajatellut teitä semmoiseksi, vaan — vähän kalpeammaksi ja — —" Suu yhä tervehdykseen hymistettynä hän sitten kumarruksella ja pienellä niiauksella solahti arkihuoneeseen.
Neiti näkyi halveksivan noita tavallisia johdantoja keskusteluun; hän katsoi ääneti ympärilleen, pidättäen itselleen omat mielipiteensä.
"No täällä maalla joka tapauksessa asutaan tilavasti", alkoi hän sitten huomioitaan… "Tuntee heti, että on tullut toiseen viattomampaan aikakauteen, jossa poltetaan koivupuita hiilien ja koksien asemesta"… "Mutta mistä olette voineet saada käsityksen meidän Minkastamme?" — puhkesi rouva kysymään. — Neiti Feiring seisoi ja myhäili ja hymyili nuoren tytön puoleen: "Minä oikeastaan tunnen hänet varsin erinomaisen hyvästi. Poikanne, — niin, filolooginhan kirjoissa hän kuuluu kulkevan, — on minulle puhunut niin paljon sisarestaan. Hän ymmärtää hänet niin perinpohjin."
Minka punastui ja punastui yhä enemmän ja puuhasi yhä uutterammin pesän kuumotuksessa.
"Vai niin, te siis tunnette poikamme Endren, — ehkäpä hyvinkin?" tunnusteli rouva. —