"Ja sitten mi-minä ajattelin," — ankkasi Minka… "minä tosiaan olen ajatellut sitä kauan, — aina suvesta saakka, — että — että minä tahtoisin puhua siitä teidän kanssanne, — kysyä enkö — enkö minä pääsisi talveksi kaupunkiin… Minä tahtoisin niin mielelläni olla jonkin aikaa omin päin. Minä tunnen, että minä käyn niin epäitsenäiseksi, jos vain kuljen täällä kotona tyttärenä ja lapsena… Ja sitten minä ajattelin, että Kjel ja Thekla nyt niin helposti voisivat hankkia minulle jonkun, jonka luona asuisin."
"Varsin helposti… Tosiaan erinomaisen kekseliäästi ajateltu… Aivan ihmeellisen lipeästi… Sehän kävisi kuin rasvattu, — kun sinulla vaan olisi millä maksaa… Jaha, jaha, olihan sekin päähänpisto." — "Minka arvatenkin ajattelee opintojaan, Baarvig," — puolusti Bente. — "Minä ikävöin niin sanomattomasti päästä pois täältä kotoa alati samasta ja samasta!" huudahti Minka pidättämättä enää mieltään. — "Niin, äiti ja minä myös kovasti ikävöimme, minä niin tavattoman mielelläni eläisin kaupungissa eläkkeellä, sen sijaan että ajan täällä sairaitten luona aamusta iltaan ja illasta aamuun… Minusta suoraan sanoen sinun pitäisi hävetä, Minka. Pyydät tuommoista juuri nyt, vaikka tiedät, kuinka me nyt tarvitsemme rahoja joka taholla." — "Jos minä en pääse pois, — jos minun täytyy jäädä tänne talveksikin… silloin minä en tahdo elää… en, en…" huusi hän hurjana ja silmät palaen kalpeissa kasvoissa.
"Tuo on kalvetustautia, — aivan varmaan kalvetustautia, Bente… Hänen tulee saada rautapillereitä, — oikeata ruumiillista työtä talouden toimissa tuon kiihtyneen ja nurinkurisen henkisyyden sijaan. Näethän sinä, Bente, mihin se vie… Herra varjelkoon, miten hänessä kaikki käy liioitelluksi…"
Äkkiä tohtori pysähtyi astunnastaan: "Miksi ei Minka esimerkiksi voi auttaa sinua talousaskareissa? — Miksi täytyy juuri sinun juosta niissä vuorokauden umpeensa, aamusta varhain, kun neiti vielä makaa — ja lepää — ja tarvitsee rauhaa lukeakseen intresantteja teoksiaan — ja vartioidakseen sieluaan ja tunteitaan ja mielialojaan… Miksi, kysyn sinulta", — pauhasi tohtori. — "Makaa ja valvoo hautoen naisen tulevaisuutta ja kaikenlaisia muita houreita! — Tietysti sitä ei saa unta, kun ei koko päivänä ole käyttänyt ruumistaan, — käy kalpeaksi ja sairaaksi… Miksi kaiken terveen järjen nimessä emme voi sanoa irti yhtä piioistamme, Bente, ja saada hieman apua Minkasta"… "Minkalla ei ole taipumusta käytännöllisiin töihin, ne eivät sovi hänelle, Baarvig, — tiedäthän sinä, että muutoin olisin sitä ajatellut." — "Taipumusta?"— intti tohtori. —"Niin, niin, niin tietysti, kun hän on saanut kokonaan vieraantua käyttämästä käsiään ja ruumistaan ja voimiaan käytännöllisiin töihin. Ne tietysti ovat korkeammat kaikki nuo kirotut niin sanotut intressit. — Minä sanon sinulle Minka, lakkaa vetistämästä", huuti hän ja polkasi jalkaa lattiaan.
"Niin, siinä hän nyt on, — taas jonkun häälyväisen oikun riivaamana. — Nyt hän tahtoo kaupunkiin — kaupunkiin vaikka henki menisi, — ylevämpään ilmaan… Mutta näetkös, tyttöseni, siitä ei nyt tule mitään, — ennenkuin saatat itse hankkia rahoja ja olla oma määrääjäsi… Vaan nyt on, — tästä päivästä alkaen, pidettävä huolta siitä, että alat viettää toisenlaista järjellisempää elämää, — ensinnäkin on korjattava terveytesi… Minä tahdon niin, Bente. Hänen täytyy hoitaa taloudesta jotain osaa, minkä sinä katsot sopivaksi, ja siitä vastata, — silittää, parsia sukkia ja neuloa, niin että hän käyttää aikansa niinkuin muutkin hyödylliset ihmiset." — "Sinä voit pakottaa minua, isä… Mutta sitten minäkin tiedän, mitä ajattelen," — sanoi Minka kalpeana. — "Minulla on oikeus kehittyä ja seurata luontoani minullakin. Ja jos minut nyt poljetaan alas…"
Kjelin nauru ja äänekäs pakina Theklan kanssa kuului käytävästä.
"Niin, jo riittää, Minka", keskeytti tohtori äkkiä karskisti, — "minä en suvaitse, että kodin keskenäisiä asioita näytellään — v-vieraille…" Ovi aukeni ja sisään sipsutti Thekla hymyilevänä, mutta hieman poissa tasapainosta tönäyksen vuoksi, jonka hän oli saanut selkäänsä.
Loukkaantuneen näköisenä vilkaisten taakseen Kjeliin, hän nopeaan koetti saada takaisin ryhtinsä ja istahti pinnatuolille rouva Baarvigin viereen, sillä välin kun Kjel meluten ja ylimielisenä astui pitkin lattiaa hänen perässään.
"Siitähän meidän piti keskustella isäsi ja äitisi kanssa", — muistutti Thekla.
Kjel pysähtyi, sormenpäät liivintaskussa, ja lausui kevyesti: "Niin, eihän se ole muuta kuin että Thekla ja minä aiomme torstaina lähteä kaupunkiin kapioita ostamaan… Minä olen laskenut, että käy halvimmaksi hankkia saman tien, — huonekalut ja kaikki, — niin että ne sopivat uuteen taloon." — "Hm — jaa-a… Siihen tarvitaan rahoja, Kjel," — vastasi tohtori jotenkin terävästi.