"No jaa, onhan sinulla rahat sahapuissa, eli oikeammin sanoen lankuissa ja laudoissa. Niin ettei minun omatuntoni oikeastaan kovinkaan kauhistu, kun yhden ainoan kerran sinulta kiristän nimikirjoitustasi. — — Mutta", hän astui edestakaisin hieman mahtipontisesti, — "en minä tästä pidä. Johan lainasit minulle sahaankin rahoja… vaikka — onhan sinulla niistä vakuudet —. Mutta… Jaa, tahdotko tehdä toiselle pojullesi sen palveluksen — muutoin täytyy minun varsin lähteä jonnekin vippaamaan. Saanhan minä tietysti aina" — —. "Oikeinhan se on kiltisti tehty, Kjel, kun sen johdosta muistit isääsi", kuului pulpetin äärestä kuivakiskoisesti. Lampun viheriäisen varjostimen takaa häämötti tohtorin harmaa, ohimoilta ohentunut tukka, ja silloin tällöin välähtivät terävän nenän päällä kultarillit. — "Ei ei, isä, — koetan ehkä tulla omin voimin aikaan." — "Nimeäni allekirjoittamaan minä en rupea, — minun nimeäni ei kukaan saa nähdä missään paperissa." — "No voi helkkari sentään, rakas isä, eihän sinua kukaan pakota." — "Sinä sait minun panemaan suurimman osan siitä vähästä, mitä minulla on, tuohon sahaasi. Sehän oli ainoa keino, millä saada sinut alkuun. Siitä ei tule mitään, sanoit, ennenkuin saat mitä itse hallita… Vaan tiedäthän sinä, etten minä voi sinulle hankkia minkäänlaisia pääomia kauppoihisi." — "Mutta rakas, rakas isä", — Kjel taputti tohtoria olalle poikamaisen herttaisesti ja leikillisesti, — "senhän vuoksi minä asian mainitsinkin noin löyhästi vain, — jos sinä ehkä sattumalta, — kolmeksi kuukaudeksi vaan… Mutta jos minä olisin osannut aavistaa, että siitä tulisit niin pahalle päälle, niin — —. No emme enää puhu koko asiasta… Jääköön sanomatta, rakas isä. Arvaathan sen, että minä aina selviän kuudestasadasta kruunusta. Helkkari kun satuin sinulle mainitsemaankaan. — Unhota se nyt kerrassaan, kuuletko."
Kjel alkoi tehdä lähtöä.
"Mutta Kjel, miks'et voi panna sahaa siksi aikaa seisomaan?"
Kjel napitti päällystakkiaan ja ravisti sitä paremmin olkapäilleen.
"Sinä et ole ajanmukainen, isä." — "Soo?" — huudahti tohtori kuohahtaen. "Rupeatko nyt sinäkin!" — "Lääkärinä kyllä, lääkärinä sinä olet helkkarin älykäs mies. Mutta liikeasioissa, suo anteeksi, et vähääkään! — Sinulla esimerkiksi ei ole aavistustakaan reklaamista. Sinä kyllä rakentaisit sahan ja heittäisit sen seisomaan. Se ehkä ennen vanhaan kävi laatuun. Mutta nyt, kesken kiivasta kilpailua Johansenin kanssa päällepäätteeksi panna saha seisomaan —. Kyllä, kyllä, jotta parin penikulman alalla Johansenin saha olisi ainoa, josta kuuluisi työn humua. Se se vasta olisi afääriälyä!… Ei, isä, — reklaamista sitä kyllä sen pahempi on kiinni pidettävä — se pitää ymmärtää ja sitä pitää käyttää. Toisinaan aina pitää kääntää ihmisten silmät. No jaa, — tässä se sattumalta ei todenteolla maksa mitään, niin että mitä siitä tarvitsee väitellä"… "Hm, et näemmä aio lähteä tupaan" "En, olen kutsuttu illaksi Simonsenille, aiomme lyödä korttia". — "Kasöörinkö luo?" — "Niin, — ja häneltä saan siinä paikassa, jos hänellä vaan sattuu olemaan," — huomautti Kjel kuin sivumennen.
Tohtori tapasi kädellään pari kertaa lamppua ja kohotti varjostinta.
"Kuules Kjel, — jos nyt valtuuttaisin sinut ottamaan nuo kuusisataa äidin säästöpankkikirjasta… minä vaan sanon, että jos minä sen tekisin. — Oletko varma siitä, että jälleen saan rahat tähän pöytään", — tohtori laski painavasti kätensä pulpetille, "kolmen, ei, sanokaamme varmuuden vuoksi neljän kuukauden kuluttua, — siis maaliskuussa… Arveletko ja luuletko sinä aivan varmasti, että voit sen luvata, poikani, — aivan varmasti?" — "Enkä, saattaahan siksi tulva viedä koko sahan, tuli polttaa — taikka tulla maailman loppu und so weiter," — vastasi Kjel harmissaan. — "No jaa, saat minulta valtakirjan tuon summan nostamiseen tämän ainoan kerran. Mutta enempää ei pistouvata sitä sorttia, ymmärrätkös, vaikka se näyttäisi kuinka luonnolliselta" — —.
Tohtori jäi istumaan miettiväisen näköisenä, pojan astellessa edes takaisin pulpetin edessä.
"Sangen hyvä juttu, että pääsen vaivaamasta kasööriä, — tuntuu oikein helpotukselta, isä. Sitä pelaa aivan toisella luonnolla, ja ottaa pietejä paljon huolettomammin ja huikentelevammin… He, he, hi, hi, isä", — melusi hän helpotuksessaan — —. "Johansenin saivat narratuksi syksyllä ostamaan ainakin neljäkymmentä tolttia, ja kaikissa kuiva laho — jok'ikisessä pölkyssä. Ja nyt ovat, — hi, hi, hi, — lankut pinossa tuolla hänen sahansa vieressä, kalpeita kuin kuolema, — valkeita kuin luu. Hän uskoo kaikki, mitä hänelle syöttävät. Ja — ja siihen todella perustuu osa toivostani, — ja laskuistani… Semmoisia sanotaan hyötyisiksi eriksi, isä."
Tohtori nojautui tuolissaan taapäin ja oikoi sääriä kädet housuntaskuissaan, ei ilman tyyntä ihailua poikansa vuoksi.