Hevosen kaviot jymisivät sahan pienellä sillalla ja sahasta parafiinilamppujen valo häikäisevästi valaisi häntä ja hevosta —.

Hu-i!… jos sattuisi kipinä singahtamaan höylänlastuihin tuolla, niin että kaikki olisi ilmitulessa, niin poika olisi pelastettu… Jumala meitä varjelkoon… Tämä ajatus koski häneen äkkiä ilkeästi, hän suomi hevosta piiskalla, ja taas he mennä huristivat pimeyteen. Hevonen hiljensi vasta korkealla tohtorin mäessä —.

XI.

Se aate, jonka hyväksi Thekla niin innokkaasti työskenteli, oli — hän saattoi sen tyytyväisenä sanoa — herättänyt jonkunmoista huomiota. "Yhdistyksen parannettua lastenhoitoa varten" perustavassa kokouksessa oli ollut odottamattoman paljon väkeä — koko joukko nuoria rouvia ynnä muuta, niin että penkit olivat olleet täpösen täynnä äidillistä asianharrastusta. Tohtori Stenvigin suosiollisesti alustettua kysymyksen seurasi innokas ja lämmin keskustelu, jonka kestäessä lausuttiin kylläkin kiivaita ja tuimia mielipiteitä. Ei tohtorin tunnettu auktoriteettikaan tällä alalla voinut estää vastakkaisia näkökantoja esiin tuomasta ja pelkäämättä niistä väittelemästä. Keskustelua oli kestänyt runsaasti kaksi tuntia ja kolmekymmentäviisi minuuttia siihen luettuna myöskin äänestys, jossa kovan ottelun perästä päätettiin neljällätoista äänellä yhdeksää vastaan, että yhdistys perustettaisiin tohtori Stenvigin esittämien ja Theklan innokkaasti puolustamien periaatteiden pohjalle.

Siinä mielentilassa, että nyt oli ollut oikea päätaistelu vanhettuneita näkökantoja ja ennakkoluuloja vastaan, — silmät vielä palaen ajatustenvaihdon ja repliikkien kiihkosta ja veri kuumana voitosta Thekla rouva istui kotimatkalla reessä Stenvigin vieressä, joka oli ottanut saattaakseen hänet kokouksesta tohtori Baarvigille, mistä rouvan piti hakea pikku Baardinsa. Tunnollisimmalla tarkkuudella hän tohtorin tuomioon vedoten kohta kohdalta johti keskustelun muistoon, missä hän mahdollisesti olisi erehtynyt puolustaessaan tohtorin aatteita. Stenvigin huomio oli kiintynyt tuohon lämpimään, kiivaaseen, häntä niin mielittelevään ajatuksenvaihtoon. Ohjakset retkottivat höllänä ja hevonen ponnisteli vaivalla tohtorin mäelle päin. "Jaa, nyt me siis olemme voittaneet ensimmäisen varsinaisen voittomme periaatteittemme hyväksi", — sanoi Stenvig, lämpimästi puristaen Theklan hansikkaallista oikeaa kättä; — "älkää antako sen jäädä viimeiseksi, Thekla rouva!"

Thekla rouva vavahti; — juhlahohde hävisi äkkiä hänen kasvoiltaan ja sen sijaan tuli jotain epäröivää.

"Minun mielestäni ei löydy mitään ihanampaa kuin henkinen sopusointu, Stenvig… Ja siitä syystä juuri henkiset siteet" — "sitovat lujimmat ystävyyssuhteet", — jatkoi tohtori innokkaasti.

Thekla rouvan kasvoihin tuli päättävä ilme. Hän katsoi mustilla terävillä silmillään suoraan häneen —: "Meillä on omat tapamme ja uskallamme puhua omaa kieltämme, — sanoa suoraan ajatuksemme toisillemme, Stenvig! Ja minä ainakin kaipaan täydellistä selvitystä. Te tiedätte hyvin kyllä, millainen minun laitani on — että minä, — minä sen tunnustan suoraan, — että minä olen hairahtunut avioelämään sellaisen miehen kanssa, jonka mielestä kaikki prinsiipit — korkeammat pyrinnöt — ovat tyhjää tuulen pieksemistä, — ja joka yhtä hyvin voisi kuulua vallan toiseen elementtiin kuin siihen, jota minä voin hengittää. Te tiedätte, että minä olen hänelle antanut tyydyttävät selitykseni, — että minun toivoni toivottomuudessa on ollut vaan se, että saisin pikku Baardini pelastetuksi tuosta elävänä hautauksesta. Ja te ymmärrätte hengenheimolaisen tarpeen saada selvitystä ja varmuutta, — selvitystä ja varmuutta teidän ajatuksistanne ja aikeistanne — sen varalta että minä riistäytyisin vapaaksi. Minä sanon teille suoraan, että teistä se riippuu, voinko minä itselleni ja pojalleni puolustaa sitä, että katkaisen siteet — —. Minä en häpeä kysyä, — minä taistelen vapauteni, henkisen elämäni puolesta" — —.

Tohtori Stenvig tuijotti ilmaan punakellervä huuliparta syviin ajatuksiin myhistettynä… "Tosiaankin, rouva" — alotti hän tarkkaan, selvään tapaansa, — "yksi elämäni suuria persoonallisia epäilyksiä on juuri se, onko henki-ihmisellä ylipäänsä oikeutta antautua sellaiseen vapautta sitovaan suhteeseen, kuin avioliitto on… ellei häntä siihen niin sanoakseni ole pakottanut, viehättänyt vastustamattomin valtavin intohimo, koska ainoa puolustus voi olla se, että me nolens volens painumme takaisin luonnontilaan." Hän laski kätensä ystävällisellä luottamuksella Theklan kädelle: — "Minua säälittää sanomattomasti teidän onneton asemanne… ja, vastatakseni teidän avosydämisyyteenne ja suoruuteenne samalla luottamuksella — minä en kiellä, että persoonallisella viehätyksellä on ollut suuri, sangen suuri merkityksensä, ja että tulevaisuus teidän rinnallanne kyllä voisi vahvistaa tuon tunteen siihen määrään, että — — mutta tuommoiselle nuoruuden hurmaukselle, joka aivan sekoittaa mielen ja järjen, sille oikeastaan on ollut hyvin vähän sijaa meidän suhteessamme, joka etupäässä on kehittänyt ja selvittänyt sekä vahvistanut molemmanpuolista kantaamme elämän kysymyksissä. Minusta ainakin asemamme on vielä liian epäselvä…"

"Te olette… hei ruuna" — seurasi piiskan sivallus, — "ystäväni ja henkinen taistelutoverini, — suhde, jonka minä toivon vahvistuvan ja käyvän yhä herttaisemmaksi, jota kauvemmin työskentelemme yhdessä… hei ruuna, — tässä Elvsaetin mutkassa tosiaan on liukasta vaaraksi asti"…