— "Niin, nyt minulla on kuusi hyvää omaatuntoa mukanani, äiti"… Massi rupesi laskemaan ja pyyhkäisi aina vastakkain käsiään, ikäänkuin kuitatakseen kunkin: — "Minä olen suorittanut keskikoulututkinnon ja saanut 1,25 — Olen lukenut matematiikasta sen kuin pitikin — Olen lopettanut perspektiivi-opin. Olen hoitanut talousviikkoani niin, ettei sinun, äiti, koskaan ole tarvinnut minua auttaa, — senhän sinä myönnät, — paitsi silloin, kun minä olin sisällä tutkinnossa. Olen oppinut uimaan tänä kesänä. Ja nyt olen lopettanut ompelukseni ja tehnyt kaikki lähtövisiitit."

— "Niin Massi, ala sinä vakavuudella… Sinä alat uutena aikana. Ja muista se, että aika muodostuu juuri sellaiseksi, kuin te itse tahdotte… Se on, näetkös, koko edesvastuu. Minä sanon sinulle, Massi, — vaikka olenkin vanha — ja monesti kyllä väsynyt, — niin tahtoisin mielelläni elää uudestaan tänä uudisrakennus-aikana, tahtoisin työskennellä toisenlaisen elämän voiman ja kunnon ja ilon saavuttamiseksi, kuin meillä on ollut, — olisin tahtonut ottaa mukaan monta sinun hyvää omaatuntoasi"…

XIII.

Joulu oli pitäjässä kulunut vierailuissa, joihin tohtori aina säännöllisesti otti osaa, mutta aina läksi aikaisin kotiin, syyttäen kiireellistä praktiikkaansa. Hänelle tuntui helpotukselta istua reessä, nähdä harjujen selkäin ja puitten latvain kuvastuvan taivasta vastaan kuun kumottaessa tai lunta tepsutellessa… Istua ajatuksissaan, hevosen juosta jolkutellessa yksitoikkoisesti, kun reen antura narisi ja luisti ja turkin kaulus ikäänkuin hautasi hänet syvemmälle ja yhä syvemmälle ja yksi ainoa tähtönen tuikki kaukana ylhäällä, taikka yksi yksinäinen lumihiutale tapasi hänet, — ja sitten päästä pois kaikesta — — Reki oli ainoa paikka, jossa hän saattoi ruunan tyynesti juostessa nukkua levollisesti, niin ettei hän uneksinut, eikä tietänyt itsestään, eikä säpsähtänyt — —

Vuosi oli vierryt uudenvuoden aattoon saakka. Virta tähtikirkkaana iltana kohisi valkoisen lumipeitteensä alla, sulaa mustaa vettä näkyi sahan kohdalla, missä koski pauhasi jääpönkkineen ja pitkine jääpuikkopartoineen. Kjelin luota loisti tulta ikkunoista, siellä oli juhlavalaistus sen johdosta, että saha nyt oli uudestaan rakennettu ja vielä laajennettu. Thekla ja pikku Baard ja Kjel olivat sillä välin ajaneet vierailulle tohtorin luo, jossa uudenvuoden aattoa vietettiin hiljaisesti, ja tohtori itse tuli kotiin vasta myöhään sairaittensa luota… Hän oli väsynyt, — ei jaksanut ottaa pikku Baardiakaan polvelleen, istui vaan kokoon kyyristyneenä ja seurasi pienoisen liikkeitä silmillään, maistellen portterilasistaan. Bente oli keksinyt, että hänen piti juoda portteria iltasilla lisääntyvän unettomuutensa vuoksi. Kun he sanoivat hyvästi, katseli tohtori kauvan Baardin käsiä ja suuteli niitä molempia…

Vielä kauan sen jälkeen, kun reki oli kadonnut mäen alle ja umpikulkusten kilinä hälvennyt, seisoi tohtori ulkona portailla ja katseli heidän jälkeensä…

* * * * *

Bente makasi hereillä ja kuunteli, kun kello alhaalla etäällä kyökissä löi kahtatoista… Uusi vuosi! Hänestä tuntui, kuin Baarvig olisi käännellyt ja väännellyt itseään ja huokaillut niin syvään. — "Niin, uusi vuosi, — Bente", hän sanoi… "Minä makaan tässä ja mietin, kuinka eri lailla tämmöinen uusi vuosi voi alkaa eri ihmisille. Niinkauan kuin on toivoa ja halua ja tuota kaikkea; mutta on semmoisiakin ihmisiä joka puolella, joiden mielestä se uusi vain on myllynkivi heidän kannettavakseen… Mutta muista se, Bente, että kaikki, kaikki riippuu rohkeudesta; ettei masennu, niinkauan kun on toivon kipinääkään jäljellä, — jotain — edes hiukkasenkaan, jonka vuoksi voi elää!" — "Oikein minusta tuntuu helpommalta, kun kuulen sinun puhuvan noin, Baarvig." — "niinkauan kuin on vähänkin, jonka vuoksi taistella, edes pienen pieni hitunen… Rakkaani, muista se aina, minä pyydän sinua, muista se, Bente, — vaikka minä sen joskus unhottaisinkin" —

… "Näetkös", — hän jatkoi hetkisen kuluttua, — "minä en saa sitä päästäni… nuo raukat, siellä täällä joka puolella, jotka tänä yönä tuntevat, ettei heillä ole kerrassaan mitään enää, jonka edestä voisi taistella — koska — koska he ovat käyneet niin lopen köyhiksi toivosta. — Ja nyt — huu-u, — kun täytyy taas ottaa kokonainen vuosi niskoilleen"… "Voi, Baarvig, sinun alakuloinen mielesi se vaan panee sinut hautomaan tuommoisia."… "Joku, kuuletko, jolla voi olla salainen rikos kannettavana. Ja semmoisia makaa kyllä tänä yönä monta maailmassa, omaatuntoaan kantaen. — — Kun on elänyt jonkun aikaa ja saanut silmät auki näkemään, kuinka paljon salaista surua ja tuskaa voi mahtua tähän maailmaan, jossa sitä ajellaan ja hoidellaan ja pannaan tulta ikkunoihin ja valaistaan uudeksi vuodeksi, — niin sellaiset ajatukset väkisinkin tulevat… Ja sellainen rikollinen… minä tarkoitan sellaista, joka on tehnyt suuren rikoksen, esimerkiksi murhan… joka tietää, että jos hän ilmoittaisi itsensä, niin hän syöksisi kaikki rakkaansa onnettomuuteen ja häviöön ja kurjuuteen, hän voi tosiaankin olla omituisessa asemassa, — niin sanoakseni suljettuna neljän seinän sisään, elinkautiseen vankeuteen itsessään — häntä ei tarvita tuomita siihen… eikä viedä vankikyydillä, ei — — Ajatteles vielä, että hänellä olisi vaimo, jota hän rakastaisi kuin omaa elämätänsä, ja lapsia, joiden pitäisi päästä eteenpäin maailmassa"…

"Hyi, Baarvig, — tämä on niin kamalaa — sellaista puhetta uuden vuoden yönä." —