Istuivat klubihuoneen nurkassa rouva Michelsenillä kolme hänen erityisesti suosimaansa ruokavierasta, asiamies Thesen, apteekari ja kämnäri Vaage, pelasivat kolmen miehen pienen vistin päivällisen päälle. Sää oli hämärä ja syyssade valuen roiskui akkunanruutuja vastaan. Muutoin oli ääneti, paitsi että silloin tällöin "maalattiin", ja sähkösanoma-asemalta, joka sijaitsi alla, hotellin nurkkahuoneessa, kuului yhtämittainen naputus.
Rouva Michelsen oli tavallista enemmän näkysällä tänään. Miettiväisenä pysähtyi hän pelipöydän ääreen.
"Suostukaa arvelematta, rouva Michelsen", — virkkoi apteekari. — "Uusi kosija kai?"
"Niinkö lienee" —
"Ainahan sitä voi perästä purkaa."
"Muuta on rouva Michelsenillä tänään miettimistä", keskeytti Bonde-Berg heidän keskustelunsa. Ukko tuli juuri sateesta ja katsoi, mihin voisi panna läpimärän sateenvarjon vettä valumaan… "On aina rouvalla tänään muita kuin lemmenhuolia; täällähän pidetään iltapäivällä ratkaiseva kokous diligenssiliikkeestä." Hän asetti sateenvarjon sylkylaatikkoon seisomaan…
"Neiti, tuokaapa vähän karvasta!" huudahti hän ravintolahuoneesen ja istahti sitten sanomalehtipöydän ääreen.
"Niin, mutta se ei käy päinsä! — Kaupungin etu vaatii tänne rautatietä", tuumaili Vaage.
"Noo, rouva Michelsen", hymähti Bonde-Berg, — "ettepä näytä tunnustavan katkismuksen oikeata oppia tänään. Ettehän vaan uskalla epäillä tirehtorin erehtymättömyyttä?"
"Minulla tietysti ei voi olla mitään mielipidettä niin korkeista asioista, kuin kunnan asiat ovat, hra Berg. Sen minkä tirehtori ymmärryksellään katsoo kaupungille parhaaksi, siihen kaiketi tässä on muidenkin luottaminen."