"Älkää päästäkö sydäntänne rosvojen luolaksi, rouva Michelsen. Eipä taitaisi teistä olla hullummaksi, jos hän tänä iltana joutuisi häviölle ja saisitte diligenssin ovenne eteen… Näin meidän kesken puhuen", pakisi ukko ja iski silmää.
"Enhän minä tahdo muuta sanoa, kuin että olen puhunut parempainkin ihmisten kanssa, jotka eivät luule siitä olevan kaupungille vahinkoa."
"Kas, kas —", ukko maisteli karvastaan, "johan minä sen tiesin; — pitäähän sitä omanvoiton pyytämättömyydelläkin olla rajansa ihmisen sydämessä."
"Sitä minä en voi käsittää, hra asiamies", lausui rouva ja kääntyi mainitsemansa puoleen, — "en totta puhuen käsitä, miks'eivät ihmiset mieluummin istuisi pehmeillä patjoilla siistissä ja sirossa diligensissä, jota kuski ajaa ja kolme hevosta vetävät, kuin töyssyvät ja seulovat maantiellä Enoksenin kyytirattaissa."
"Te varmaan ette ota huomioonne sitä pääasiallista näkökohtaa", huomautti asiamies, "että matkailijat suvella matkustavat etupäässä terveytensä vuoksi, — ja että täristys on heille tarpeellinen, rouva Michelsen."
Rouvalla oli umpimielinen katse miettiväisissä silmissään: — "Niin, mutta kovin paljon täällä kuulee tuota diligenssiä kehuttavan; sekä tohtori että polisimestari puolustavat sitä… Ja kun ei ole kuin sen verta ymmärrystä, kuin tarvitsee omissa laajoissa asioissaan niitä tasapainossa pitääkseen, niin täytyy kai luottaa semmoisiin, jotka paremmin ymmärtävät… Minä vaan sanon, että voidaan kai ottaa hyvä muiltakin kuin tirehtorilta."
"Te olette hurskas vaimo, rouva Michelsen", äännähti Bonde-Berg, pienet pyöreät silmät kattoon tähystäen.
Rouva vilkasi häneen, — ravintolan suosikkiin, — nähtävästi oli rouvalla nyt kova viettelys sydämensä purkamiseen…
"Kun annan ravintolani suuren pihan asemapaikaksi — koko vanhan Holmsengaardin pihan — ja sen minä olen tarjonnut!" puhkesi rouva, — "niin ettei matkustajain tarvitse muuta kuin astua jalkansa diligenssiin sekä laivasillalta että hotellista… Ei, en minä ymmärrä, kuinka oikeata asiaa voidaan niin ankarasti vastustaa. — Ja enkö ottanut säästöpankista ulos, niin että tirehtori itse näki, neljäätuhatta kruunuani ravintolan laajentamiseksi, — ja osottanut hänelle, kuinka tuottava tämä suvi on ollut matkustavaisten puolesta… Vaan — tuon rautatien vuoksi me nyt saamme kaikki kärsiä. Ne, joilla ei ole hotellia, ne kyllä voivat sitä odottaa, — sen täytyi minun hänelle sanoa."
"Siinä tosiaan käytitte viisauttanne oikealla paikalla", huomautti Bonde-Berg.