"Ei se käy päinsä, ei se käy päinsä", toisteli kämnäri pelipöydän äärestä.
"Niin, iltapäivällä asia ratkaistanee!" huokasi rouva; — "mutta aivan se on käsittämätöntä, kun kaikki haluavat tuota diligenssiä; mutta jos heiltä kysyy, luulevatko he sen päinsä käyvän, niin kieltävät."
"Kysykää kämnäri Vaagelta, rouva Michelsen, — hän se osaa oikean laskuopin", arveli Bonde-Berg. — "Hän se osaa laskea tällä tavalla: kun tirehtori painaa toisessa vaakakupissa ja loput kaupungista toisessa, niin painuu — niin, kumpi painuu? —"
"En usko sen päinsä käyvän, en", rykäsi kämnäri. "Niin mutta, jos tirehtori tällä kertaa saa heidät painumaan, niin saatte kutsua minua — niin, miksi sanoisinkaan" —
"Esimerkiksi paljaaksi Bergiksi", ehdotti Thesen.
"Tekin, Thesen, näytätte minusta sydämessänne luopiolta! — Kaupunki tahtoo diligenssiä ja sillä herrastelemaan, — sitä ei enää ole vaikeakaan ennustaa!"
"Niin kyllä, tällä kertaa lienee tirehtori vähän erehtynyt laskuissaan. Johnston ystävä ei oikein tahdo kulkea hänen ajohevosenaan", arveli apteekari korttiensa äärestä.
"Kaikki valta on kansalta, — niin se perältäkin on…" lausui Bonde-Berg juhlallisesti. "Ja kun te istutte täällä ja pelaatte kolmen miehen kahvivistiänne ja alustatte kokousta, niin pitäisi hänen ottaa vaari ajan merkeistä, — vallankumous uhkaa selästä. Tuo diligenssi, se on yksi harmin kompastuskivi"…
"Autuuteni nimessä, luulenpa sen sittenkin käyvän!" huudahti Harrestad, joka samalla syöksyi huoneesen.
"Vieläkö teilläkin on autuutta jakaa", mutisi Berg pisteliäästi.