Hän kävi Jeten luo, puristi ja paineli Jeten kättä… "Tuntuu siltä, ikäänkuin tässä olisi tapahtunut joku onnettomuus… Kunpa vaan tietäisin, missä hän on!"…
"Käske, että Gertrud lähtee kamariinsa ja panee maata", sanoi hän; alkoi sitten kiivaasti astua edes takaisin lattialla. — "Etkä sinäkään, Jette, enää jaksane. Minä jään tänne istumaan."
"Tiedäthän sinä, etten minä voi maata, Bratt, ja että minä tahdon olla sinun luonasi."
"Heti kun aamu vähänkin valkenee, niin etsimme tarkkaan kaikki paikat. Jos se on tapahtunut, niin annan itseni polisin haltuun", sanoi hän synkästi…
Joku nousi ulkona portaita, ja käytävän ovi aukesi hiljaa, ynnä sulkeentui.
Tirehtori seisoi hiljaa, liikkumatta…
Kuului ikäänkuin vastaan inttämistä ja puhetta…
Gertrudin se oli ääni; hän puhui kuiskutellen ja hartaasti, ja sai veljen nousemaan portaita kammariinsa.
"Hän on ollut kaupungissa ja juonut itsensä päihin", päätti tirehtori.
"Mutta Jette!" — hän puristi vaimoansa rintaansa vastaan, niin että tämä tunsi, miten hän vapisi; — "hän ei saa kuulla siitä sanaakaan huomenna", lausui hän hiljaa. — —