"Entä mitä uusia kuuluu jäältä, luotsivanhin?" kysäsi hän kääntyen toisen pöydän puoleen ja kaivaen takkinsa taskusta tupakkakäärön, josta purasi palasen.
— "Sepä vasta, — vai jäätä majakalle asti, ennen joulua näin aikaiseen!"
Tyvenesti puheli hän joka taholle ympärilleen, ennenkuin varsinaisesti kortteihin puuttui. Hänestä ikäänkuin loisti jonkinmoinen tietoisuus siitä, että klubi nyt oli hyvällä tolalla. Hän istui, niin sanoi Berg, ja luki lampaitaan…
Nyt tuli Thesen ja asettui kuivakiskoisena kuin tavallisesti tirehtorin pelipöydän ääreen. Hän sai osakseen lyhyen, jotenkin kylmän nyökäyksen.
… "Ja sitten olen nimenomaan pitänyt huolta siitä", — huomautti tirehtori, joka nosti korttipakkaa, "että meille täällä annetaan totiin toisenlaisia tavaroita, kuin tuolla ylhäällä hotellissa. En hitto vieköön käsitä syytä, minkä vuoksi tarvitsisi mennä sinne itseään myrkyttämään!"
Thesenin silmäluomet menivät umpeen kuin nahkatilkut, ja hän hymähti hiljaa. Hän tunsi, että tuo oli hänelle aiottu, — mistä hitosta oli tirehtori sen nuuskinut, että hän oli käynyt rouva Michelsenillä ja siellä jutellut neljänneksen tiskin ääressä —.
"Joo-o, — joo-o", sanoi hän ja maistoi arvokkaasti lasistaan, — "se on myönnettävä, että ollakseen niin kutsuttua konjakkia ei tämä ole ansioita vailla."
"Salia kai voitanee pitää melkein valmiina joulutanssiaisten varalle?" huomautti Gaarder sanomalehtipöydän äärestä, kun jonkun aikaa oli oltu ääneti.
"Valmiina ja hyvässä järjestyksessä", selitti tirehtori. "Mutta lavaa, joka tehdään perähuoneesen, täytynee odottaa myöhempään. Tällä kertaa saa musiikki asettua lattialle soittamaan."
"Jaa-a, jos se sitten on niin tarkoituksen mukaista", huomautti Thesen; — "olen kuullut sitä epäiltävän."