"Jaa, se tekee kuudentoista sadan kruunun eron", laski Johnston taskukirjansa takakannelle. Arvelevana pisti hän lyijykynän tuppeen.
"Mutta Bratt, — eikö pitäne kuitenkin ottaa kaikki?"
"Kaikki sinun ottaa pitää!" sanoi tirehtori ratkaisevasti. "Jos sinulta puuttuu rahoja, niin hankin sinulle tonttiin viidentuhannen kruunun seisovan lainan Ja kun sitten saat rantasillan, niin olet sinä niitä, joilla on suurin hyöty sataman mutauksesta, — työnnyt suoraa päätä kuumimpaan jupakkaan."
"Niin, etkös luule, että olen sitä ajatellut, — ajatellut paljon juuri sitä."
"Syntyyhän siitä pieni sota, — vai mitä? — Mutta näsäytä heitä Johnston! — näsäytä kelpo lailla. Minä olen puolellasi, — ja muutama ääni vaan lisäksi, niin on höyrymutaus käynnissä."
"Hm, — katsos juuri mutaukseen, siihen ei minulla ole luontoa — asioita voi perille ajaa monella tavalla —."
"Ethän sinä hitto vieköön voi antaa itseäsi nolata paljaasta kohteliaisuudestakaan", tirehtori huudahti. — "Se on tuota humanisuutta, jonka ilmakehästä sinä olet tänne laskenut! Mutta näetsen meissä täällä ei ole humanisuutta. Kynsimme vaikka silmät toistemme päästä rahakolikon takia."
Johnston hymyili; — "tänä vuonna en nyt missään tapauksessa aio tarvita lastauspaikkaa. — Tahtoisin niin mielelläni perustaa tähän jotain Abrahamia… ainoata poikaani varten, — on niinkuin oman haudan kaivaisi, jos täytyisi lähettää hänet luotaan."
"Kuule Abraham poikaseni, onko se vanha kartta mukanasi? — Kuulee huononlaisesti", sanoi Johnston huolestuneena.
"Mitä vielä", hymyili tirehtori, "seisoo ja katselee tyttöletukoita, jotka tulevat tuolla Ekedalin kulmassa!"