"No niin, mitä neuvot sinä?"
"Mitäkö neuvon?… Ne seitsemänkolmatta tuhatta kruunuako polttavat taskussa, jotka sivalsit sinä iltana, kun klubissa vakuutit Concordian?… Sikamainen onni! Sinä se kykenet vaikka voittamaan päävoiton Hampurin raha-arpajaisissa."
"No kyllä — kyllähän minulla nyt on rahoja… Pitäisi joko ostaa uusi laiva sen sijaan joka hukkui, taikka…"
"Tai käyttää rahat tähän tonttiin… tehdä afääri?" Tirehtorin nopsa linnunsilmä raoitti lakin varjosta ikäänkuin olisi lumen heijastus häikäissyt.
"Se on, sinulla on mielessä muutakin kuin tämä tontti, sinä tähtäät jotain?"
Katseensa kohtasi vain pari harmaata kalansilmää.
"Näetsen Bratt, — sitähän tässä, että pitäisikö ottaa vaan puolet, taikka ainakin jättää tuo liuska."
"Hitto vieköön niitä mutkia ennenkuin mies saa päätetyksi, mitä jo on päättänyt!"
Tirehtoria salaa huvitti se tapa, jolla Johnston liikkui asioissa, — — häntä kyllä ei oltu niihin kasvatettu!… Seisoi tuossa vanha levähattu niskassa, paleli ja punnitsi ja laski ja aprikoitsi tyydyttääkseen omaatuntoansa joka mahdolliselta puolelta, ja poika ohuessa konttoripuvussaan ja päässään skotlantilainen lakki luisteli sillä välin säärillään, jotka olivat pitkät ja ohuet kuin passarin haarat, pitkin jäätynyttä liukasta tannerta… Sivumennen sanoen siro, kaunis ja hienorakenteinen poika, — oikea tuommoinen rotunaama äidiltä perintöä…
"Kuusikymmentä ja kuusi metriä!" huusi Abraham alempaa.