Hän oli rotevanlainen kasvultaan, ja nahkalakin alta, jossa oli linnunsiipi, riippui musta pitkä letti pitkin selkää.
… "Tulette siis meille sunnuntaina", muistutti tirehtori, kun jäähyväisiä otettiin ja isän tyttärineen piti lähteä kotia.
Abraham ei ollut koko ajalla päässyt muuta näkemään, kuin niskasta päin Gertrudin letin; nyt sai hän vaihteeksi tavattoman kuivan katseen…
"Ja olisi niin erittäin hauskaa, jos neiti Rönnebergkin tulisi mukaan", lisäsi tytär isänsä kutsumukseen; — neiti oli muka luvannut opettaa häntä pitsiä solmimaan, selitti hän jotta Abraham oikein ymmärtäisi, kuinka vähän aikoi hänestä välittää! — — —
Tyhjä työreki kulkusineen laskea siristeli samalla mäen kaljannetta heidän sivuitseen, ja tirehtori viittasi kepillään: — "Hei Lars, seisota!"
Köysikimpulla istuva mies pysähytti ja pyyhkäsi lakin päästään.
"On sinulle kaiketi sanottu, että maanantaina ajat sahalle? — ja kaikki kolme hevosta? — vai niin, hyvä hyvä."
Nyökkäys oli hänelle merkiksi, että sai matkaansa jatkaa.
Tirehtorilla oli kiire. Hän oli Johnstonin kanssa aikaillut tuolla tontilla vähintäin puolentoista tuntia ja riensi nyt kovaa vauhtia sillan poikki, jossa virran kylmä, sivulta käyvä viima pani takinliepeet lepattamaan. Vähän väliä vastasi hän tervehdykseen, nyökkäsi päätään; joskus ei kuitenkaan voinut säästää vähän vaivaloisempaa hatun nostoa, ja melkeinpä saattoivat liikemiehet siitä tavasta, jolla se tapahtui, nähdä luottonsa pankissa.
Hän karsasteli nenävartensa yli Gertrudiin… Mikä lienee tyttöön nyt mennyt; katsoi kaiken aikaa maahan, — oli kaiketi äkeissään, kun oli täytynyt ystävistään erota ja lähteä isänsä seuraan.