Se saatana! — ja hän paukautti keppinsä säästöpankin portaisin.
XVIII.
Päivä sen jälkeen, kun kotona oli tapahtunut tuommoinen kahdenkertainen kevennys — sekä mielen että omaisuuden puolesta, — testamentin kautta, — näkyi Strömmin tehtaalle vievällä maantiellä Abrahamin tiheä paksu matka viitta liehumassa… Hän oli matkalla kiittämään neiti Brattia kirjeestä.
Silmissä, ynnä ruskeissa, hieman varmapiirteisissä kasvoissa oli jotain pandurimaista taikka tsuaavimaista.
Oikeastaan hän oli sangen jänniintynyt ja — melkoisesti epäilevällä kannalla Gertrudin suhteen… siitä mimmoisena hän nyt täällä kotona kohtaisi tuon nuoren naisen, joka muutama vuosi takaperin oli hänet viehättänyt ja hänen mielensä täyttänyt siihen määrin, että hän sulassa epätoivossa oli oikopäätä sitoa itsensä koko elämäksi…
Oikeastaan oli sangen ihmeellistä, että hän vielä niin suuressa määrin saattoi säilyttää illusioninsa hänestä… Mutta lienee sama seikka naiseen nähden, joka on meidät hyljännyt kuin, muotokuvaan nähden, jota emme ole saaneet onnistumaan; — ne kiihoittavat yhä meidän mielikuvitustamme… Hän teki sinulle toden totta suuren palveluksen silloin kun hän ei tahtonut sitoa sinua… Oiva, kerrassaan kelpo, ylevä tyttö; — ja se on aika paljon sanottu kun on amorista kysymys; — ja niin mustan musta, — minusta tuntui silloin muistaakseni niinkuin se olisi tullut sielun syvimmästä sopukasta…
Hohtavan puhdas lumi! — hän huudahti — ja hiukan kylmää ilta-aurinkoa sitä valaisemassa… Harjujen rinteet suurenmoisen valkeat, kimaltaen hämärässä, ja havupuiden havut riipuksissa lumitaakan alla. Koko laakso kuin lepäävä Lumikki prinsessa, jonka kasvoille aurinko paistaa…
Maantien alla oli virta jäässä ja valkoisena, ainoastaan keskellä sula musta uoma, ja molemmilla rannoilla vielä näit jälkiä vanhoista lastauspaikoista, joihin hollantilaiset aikoinaan laskivat lankkuja ottamaan…
Tien varteen nyt tuli paljon työmiesten pikku mökkejä, joita oli pitkin virran äyrästä, puoleksi luminietosten peitossa, lankku- ja lautapinoja. Hän lähestyi Strömmin tehdasta; — sieltä kuului jyminää ja humua…
Ei ole mitään, minkä niin hyvin tuntisi ja niin hyvin käsittäisi, kuin oman maansa! — hän seisahtui katselemaan lankkukuormaa, joka juuri luisti hänen ohitsensa — kuinka paljon tiedän esimerkiksi tästä, kun vertaan sitä johonkin ulkomaiseen, metsistä, tukinhakkuusta ja laivain lastauksesta.