Pthyi, sylkäsi hän… Tuossa Johnstonissa on, hitto vieköön, etevyys semmoinen, että se kerrassaan panee hurskaalle mielelle! — En eläissäni ole nähnyt semmoista, en, — luopui noista metsistä yhtä tyytyväisenä, kuin joku toinen olisi ollut ne saadessaan… Sen vuoksi että hänen hienolle luonteelleen nyt kerran soveltuu tehdä hyvää omaisuudellaan. — Häntä ei huvita omistaa sitä, jota me muut pyydämme hiki hatussa, — vapaasta tahdostaan alkaa jälleen elää vaatimattomana, uutterana miehenä… Eläissäni ei mikään ole näin minuun vaikuttanut. — Täytyy, hitto vieköön, pyyhkäistä hatun päästä hänen edessään; — ja minä olen ensimmäinen sen tekemään!
Niin, niin, — koska omaisuus nyt muutetaan rahaksi, saamme kai pian ottaa sen vastaan… Saadaan kai sairashuone kaupunkiin — tai kenties turvakoti vanhoja palvelijoita varten, tai merimiehiä. — Joo, siitä toki tulee toista kun Harrestadin puuhista! — Ja entäs maalla, — hän puhui kerran avusta talonpoikaispojille, joilla on lahjoja taiteilijoiksi —. Tai köyhäinhuone? — kouluja — —. Hänellä on siihen suuntaan tuumia…
Ja niin menee joka reikään osa omaisuutta! — jonka avulla hän pysyi pinnalla maailmassa…
Mutta itse asiassa, hänet mainitaan joka kerta sanomissa… Hän saa todellakin kyllin tyydytystä turhamielisyydelleen, — jos häneen on mennyt inhimillinen heikkous tulla mainituksi hyväntekijänä — — —
Hitto vieköön, eikö hän vaan esiinny ihan uudessa loistossa! — Hän tulee painamaan vaa'assa enemmän kuin milloinkaan ennen. Koitappas sanoa sanaakaan häntä vastaan…
Hän? — kyllä hän korotetaan pyhimykseksi vallan! —
Hm-m, — sitä laskutaitoa… Kuinka hän tehneekään, se vietävä, aina hän joutuu ylimmälle sijalle.
Viisas, — syvälle näkevä — pääsee sinne minne hänen kunnianhimonsa pyrkii, — ostaa sen niillä metsillä.
Äh! — välikö sillä omistaako mitään, kun kumminkin saa johtaa koko tanssia. — — —
Sellainen paavi tässä. —