Otta oli hypännyt penkille.
"Kas — kas!"… intoili Abraham; — "kas miten silmät palavat riemusta… Se se tappelun ymmärtää!… Nyt hän vasta on selvänä edessäni… kalpea hikoileva bakkanti-nainen, joka on humalassa"…
Kokki ajettiin suoraa päätä mäelle, jossa tappelua rähisten jatkettiin.
"Maksetaan pois joutua ja lähdetään tiehemme", kiirehti Baekkevold; — "prikillä varmaan jo odottavat meitä."
Heidän suorittaessaan laskuaan tiskillä seisoi Grönseth-rahjus, joka oli tullikamarista ajettu pois, keskellä lattiaa sikahumalassa, päällään vaaleansinisiä tullivormun jäännöksiä, joissa oli kolme nappia; horjui ja nyökytteli ja sopersi itseensä tyytyväisenä: Hyvät ystävät… hyvät ystävät…
Mutta hänellä ei ollutkaan "hyviä ystäviä", vaan sen sijaan pakotti häntä vähän väliä tönäys paikkaansa muuttamaan; Grönseth kiertämään ja nykimään olkapäihin semmoisia, joiden luuli antavan kasteketta: Hyvät ystävät…
Hän vaan liikkui yhtä ystävällisenä ja väsymättömänä, kunnes rouva Höiby äkkiä työnsi hänet syrjään ja tiuskasi:
"Pysy poissa, senkin juopporatti!"
"Niin niin, niin niin, — hyvät ystävät… hyvät ystävät"… kuului vielä ovella hänen jokeltamisensa.