Tirehtori pudisti päätään, rykäsi ja sylki, — silmä loisti ruupan takaa…
"Mitäs tämä on?" kysäsi hän äkkiä, kun sattui paperin takapuolelle vilkaisemaan.
"Jas-soo"… änkytti Klaus välttäen. — "Sen on kanssa Abraham…"
"Se on hitto vieköön eukko Höibyn pitkä tytär, joka vetää pulloja kelkalla…
"Uskallanko kysyä", lausui hän rajuilmaa ennustavalla kylmyydellä, — "kuuluuko hänkin tuttavapiiriin?"
"Ei juuri", Klaus nielasi ja yritti hieman idiotimaista irvistystä, — "sattui vaan sillä tavalla, että eilen jouduimme liikkeelle niin aikaiseen ett'emme voineet heti lähteä laivaan, ja silloin Abraham tahtoi sinne kapakkaan muotokuvatakseen ensinnä tytön; — tämä oli muka niin tavattoman intressantti, hän väitti."
"Soo-o, vai intressantti? — Onpas se hieno sana. — Hra Abrahamilla näkyy todella olevan erinomainen kyky nuuskia ilmi kaupungin kaikki merkillisyydet…
"Muotokuvatakseen… muotokuvatakseen!…" huudahti hän. "Se on hitto vieköön aivan uusi keksintö… Ja sinä tietysti olit mukana ja — muotokuvasit!"
"Täytyihän minun seurata, kun muut —", puolusteli Klaus itseään.
"Seurata!" — pilkkasi tirehtori. — "On niitä Jumala paratkoon semmoisia, Klaus, jotka vaan aina seuraavat, — semmoisia rasuja… et uskalla edes hurjistella omin päin. Eihän toki, sinä vaan seuraat… Liian sinä olet leväperäinen ja löyhä, poika!"