"Iskekää kiinni, Thesen, niinkauan kuin ruudut täräjävät; kun tyyntyy, niin muistaa hän kohta kalliit talvimaksut", sanoi tirehtori hymyillen ja oikaisi itseään taakse päin tuolillaan.
"Konttori kaikkialla, missä olen", sanoi Thesen ja repi varovaisesti kappaleen siitä paperista, jolle pelilaskua kirjoitettiin. Hän kirjoitti vakuutustilauksen ja työnsi tämän ynnä lyijykynän pöydän poikki Johnstonin allekirjoitettavaksi.
Tirehtori veti esiin hopeisen taskukellonsa: — "kaksikymmentä minuuttia yli yhdentoista, asiamies!"
Se oli toimitus korttipöydän ääressä.
Pitkä Thesen kirjoitti muistoon ja pisti sitten hieman hapuellen paperilapun lompakkoonsa. Joi sitten hyvällä mielellä kulauksen valloittamainsa prosenttien kunniaksi, ennenkuin jälleen tarttui kortteihin.
Tirehtori oli käynyt hyvälle päälle kuin päivän paiste, puhui sukkeluuksia, löi korttia. Johnstonin seura oli hänelle mieluinen, hän ihaili Johnstonia melkein kaikessa… Yksistään noita käsiäkin, — niissä oli niin luontevaa hienoutta — ja kun hän tuolla tavalla painoi päätään eteenpäin, tyvenesti, harvapuheisena aprikoitsi pelin menoa, ja sen ikäänkuin arvasi, huolettomasti — melkein aina hyvällä onnella — niin muistutti hän sunnuntailasta.
Anders Bratt salaa nautti Johnstonista, kun olivat ulkona seuroissa, — tämä kun sukelsi esiin jokapäiväisestä harvapuheisuudestaan, niin ei viehättävämpää miestä missään. Ja kun hän yht'äkkiä luottavan herttaisesti löi tirehtoria olkapäälle ja sanoi: "Sinussa on kokonainen komento! Sinä olet moukariluonne, — aika kömpelö"…
Niin, jokaisella aluksella on tietysti oma koneistonsa; — omallaan kulki Johnstonkin. Hänen omatuntonsa ei ollut karkeaan työhön luotu, jossa tietysti aina täytyi olla myötä ja vastaan sen mukaan kuin asiat sattuivat vaatimaan. Aivan päinvastainen luonne kuin tirehtorilla itsellä — ei raakaa eikä väärää ajatusta hänen sielussaan…
Ravintolahuoneesen kokoontui väkeä, siellä huudettiin ja pakinoitiin.
Höyrylaivan toimitsija oli saapunut, reestä kannettiin sisään arkkuja ynnä klubin posti.