"Tehän olettekin täällä, asiamies Thesen!" kääntyi hän äkkiä puhuessaan. "Arvasinkin tapaavani teidät klubissa; — rupean pelkäämään, sen sanon teille, ja nyt vakuutan! — Se on, minä — minä aion…" Hän kaiveli kynsiään epätietoisena punniten.
"Istuhan alas ja rupea levolliseksi, Johnston, ja saa lasi. Sitten rohkaiset jälleen mielesi, jotta voit asioita arvostella, ehkä voisit säästää tuon talvivakuutuksen. — Ja pelaammeko vielä yhden kiertämän? Ota sinä haltuusi Harrestadin varat ja velat."
Johnstonissa oli luontaista siroutta vaikka hän käyttäytyikin hiukan huolimattomasti.
… "Mielelläni tietysti pääsisin vakuutuksesta tällä vuodenpuoliskolla", — lausui hän kun oli saanut kortit käteensä ja nakkasi lehden pöytään… "Kallis on talvivakuutus."
"Juo totia", kehoitti tirehtori.
"Hm, — pistä; — vielä viisi kuusi viikkoa, niin pääsisi suvivakuutukseen", nurkuili Johnston.
"Nii-in, viisas mies uskaltaa", hymähti tirehtori.
Pelattiin edelleen, — asiamies Thesen vähän tylsänä, kuten tavallisesti tähän aikaan ja näin monennetta viimeistä lasia juodessaan, ja lisäksi hädissään kun pelkäsi jakavansa kortit väärin ja paljastavansa tilansa. Hän jakeli kortit verkalleen ja arvokkaasti, yksitellen, ja uuttera kun oli, niin kunnialla suoriutui.
Kova tuulenpuuska tärisytti akkunaruutuja.
Johnston katsoi akkunan puoleen jonkinmoisella humorilla. — "Vakuutan yhtäkaikki, — ja sen teen paikalla", sanoi hän.