* * * * *
Salissa pöllysi savu tirehtorin ja Johnstonin sikareista kahvin ääressä nurkkasohvassa. Tirehtori istui päivällisen päälle ilosta loistavana ja punaiset täplät naamassa.
"Tuo tontti… Sinulla mahtaa olla varsin erinomainen vainu", sanoi hän ja asetti miettiväisenä sikarinsa tuhkakupin laidalle. — "Sehän oli mainio kauppa."
"Mahdollista että oli."
"Sen saat huomata veroäyristä jo tänä vuonna", pisteli tirehtori, "sehän oli kerrassaan löytö."
"Sokean kanan löytö, niinkö tarkoitat?"
"Siinä sinä olet merkillinen, Johnston, — sinua ei ole opetettu aurattua rataa kulkemaan… Aiotko ehkä rakentaa?" kysyi hän hartaan uteliaasti.
"En suinkaan, minä aion… minä tuumaan."…
Johnston hypisteli ja käänteli ja puristeli sikarinsa päällyslehteä.
"Sen kai itsekin älyät, että sinulla nyt on molemmissa pankeissa niin suuri luotto, kuin vaan tahdot."