"No mutta" — puuttui rouva puheesen, "tiedämmehän me kaikki, mimmoinen Johnston on; — hän on niin hajamielinen, eikä hän varmaankaan ole ajatellutkaan, että kutsuisi vieraita luokseen. Johnston ei olisi laiminlyönyt isää."
"Se hajamielisyys, niin… Onhan se kyllä sangen viehättävä sekin; mutta enpä ole koskaan nähnyt hänen sillä mitään menettävänkään."
Klaus ällistyi. Nyt oli isä täydellä todella vihassa… Ja tuossa hän nyt käveli parta valmiiksi ajeltuna. —
"Asian laita on luonnollisesti ja hyvin yksinkertaisesti se, että Johnston yksinään tahtoo kaupungin edessä ylvästellä tuttavuudellaan stiftiamtmanin kanssa, ilman isää!" päätteli hän.
"Sinä ja sinun luonnollisuutesi ja yksinkertaisuutesi", lausui Gertrud kiihkoisesti, — "isän ei tarvitse kuin kädellä viitata, niin olet sinä altis vaikka mihin, aivan kuin Tyras."
"Ei, ei Klaus, mitä sinä turhia", oikasi äiti häntä tyynnytellen. — "Johnstonissa ei ole pikkumaisuutta, se ei ensinkään kuulu hänen luonteesensa."
"Klaus on oikeassa, — on se merkillistä!" lausui tirehtori katkaisten tulistuneena kaiken keskustelun tästä asiasta. — "Johnstonilla on heikot, sangen heikot puolensa."
Hän tarttui tuimasti oveen ja lähti huoneesen.
* * * * *
Seuraava päivä oli "kuuma päivä", siksi oli tirehtori sen ristinyt.