Kahvi kannettiin tirehtoria varten ulos portaille, ja siellä istui tehtaanhoitaja innokkaasti etsien ja tutkien Abrahamin kirjettä, mitä siitä lukea.
"Ja tietäkää hra tirehtori", selitti rouva Macolm painolla, — "hän todella edistyy Parisissa. Muuan tunnettu maalari tahtoi omakseen erään hänen eläinkuvistaan, joka pannaan salonkiin näytteille. Ja nyt on hän jälleen ruvennut maalaamaan muotokuvia. Hän käy eräässä atelierissä Montmartrella… Ihmeellistä on kun ajattelee, — kuusikolmatta vuotta takaperin seisoin minä mieheni kanssa tuolla kukkulalla ja katsoin äärettömän kaupungin yli. Asuimme Parisissa kokonaisen kuukauden, tunnenhan minä siellä jotenkin paikat ja voin jotenkin seurata hänen kertomustaan. Suurta huvia tuottavat minulle nämä kirjeet… sukeltaa mieleen niin paljon, boulevardit ja teaterit ja koko suurkaupungin elämä"…
Tehtaanhoitajan ikämiehen silmät olivat isontavain silmälasien avulla hätäisesti vaeltaneet kirjeen läpi ja edeltäkäsin voittaneet ne vaikeudet, joita ehkä käsialan epäselvyys tulisi tekemään. Esilukijan virkaan näytti hän tottuneen vanhastaan, ja hänen hieman epäselvässä äänessään oli jotain, joka muistutti vanhan ajohevosen varovaista ja tarkkaa jalanastuntaa… "Hm-m"…
"Maude Branscombe, amerikatar", nouseva tähti "Follies Bergeressä."
"Käärm — een — vatsan — keltaista… ja himmeän mustaa… ja karviais — marja — viheriäistä silmiin"… mutisi tehtaanhoitaja… "Hm… mahdotonta on tätä käsittää — — Luen eräästä toisesta, jonka hänen opettajansa maalasi keväällä.
"Alice Dunning Lindgard, englantilainen näyttelijätär…
"Suuraristokratisista, säännöllisistä, hienoista ja täyteläistä kasvoista loistaa kaksi suurta tummaa, hidasta lehmänsilmää, joiden ripsien välistä hänen aristokratinen, sielukas olentonsa esiintyy, balkoninakkunasta kurkistaen, kimaltava perlamuttikiikari valkohansikkaisessa kädessään. Ihmistuntija ei epäile sillä suuriakaan nähtävän tai älyttävän tämän maailman mystereistä, ei muuta kuin miehiä ja naisia, joilla on suuret nimet ja muodin mukaiset puvut. Sileäverellinen hipiä ei anna kuin niukasti ilmausta ja sielua kasvoihin, jossa muutoin liiaksi puuttuu äärettömyyden salaperäisen vireellistä pohjustaa. Pitkä, ylevä ja katsellessa hieman eteenpäin taipuva kaula (arvattavasti rotukehityksessä tullut yksi niskanikama liikaa), olkapäitten ja rintain täydelliset piirteet hurmaavat; niissä muutoin on jonkinlainen suloinen leveys ja pyöreys ja distingeeratussa kehityksessään ne ikäänkuin vastaavat pään klassilliseen tyyliin; — tukka hieman pörhötettynä ja himmennettynä kohentaa vaikutusta… Sievä pitsijuova, joka käy leveän täyteläisen rinnan poikki ihanille olkapäille, muodostaa hauskan kaaren, jota mieleni tekisi kutsua ylpeänsekaisesti punnitsevan Amorin kaareksi, — siksi, jonka näkee suurten muotilaitosten kuvapatsaissa. Sen jumalain sytyttämä kevytmieli saattaisi olla vaarallinen, vaikka korkeintain avioliittoon saattajana jonkun auttamattomasti kuitiksi elähtäneen kreivin taikka muun semmoisen kanssa… Samoin kuin ei otsan jalosta muodosta juuri tarvitse päättää, että sen takana on yhtä kehittynyt ja täydellinen henkinen intelligenssi, samoin ei liene aivan mahdotonta, että tämän uhkuvan, häikäisevän, junoonisen rinnan alla sykkii sangen sävyisäluontoinen sydän; — levottomat sydämmet eivät koonne tuommoista hyvänvoinnin pyöreyttä ympärilleen. Niin, onpa sekin mahdollista, että tämä ruumiin uhkuvaisuus vaan on voitu saavuttaa sydäntä kuivaksi imemällä, siten että sen itsekkäitä taipumuksia on huolellisesti säilytetty, vaalittu ja hoidettu, niin että se nyt näyttänee kurttuun kuivaneelta sitrunalta. Mutta senhän saa vasta anatomi nähdä, — jos hänkään, — ja hyvä Jumala, joka on tottunut niin paljon näkemään…
"Olisimpa melkein vannonut, että tällä uhkuvalla liljalla oli nimenä Alice Dunning Lindgard, ellen olisi nimeä kuullut, ja vannonut, että hänellä oli teaterikiikari juuri firmalta Brown & Hartle Lontoossa; — että vähintäin viisi vahakabinetin omistajaa vuodessa on maannut polvillaan hänen edessään ja pyytänyt häntä pelastamaan heidän vainionsa ja lapsensa siten että antaisi tehdä itsestään kuvan heidän kabinettiinsa. Mutta ei kukaan muu ole saanut semmoista lupaa kuin Hänen Majesteetinsa kuningattaren erityisessä suojassa oleva ja privilegieerattu vahakabinetti-firma: Gontram Snobbs & Pojat, — ei kukaan!"…
Rouva Macolmin käsivarsi lepäsi pienellä pyöreällä pöydällä, joka oli hänen edessään, ja hän heilutteli hiljaa paperiveistä.
"Niin, ajattelepas Johnston, ensi suveksi saat Abrahamin kotiin luoksesi", puhkesi hän sanomaan… "Silloin rakennat hänelle atelierin."