"Mustasukkainen?… Vai mitä Jette?… ei siedä puhetta noista serkuista"…
VII.
Gertrud heräsi aamulla siihen, että kukko kiekasi ulkona käytävässä; — oli juuri nähnyt unta, että joku huusi Gertrudia, — ja sitten kuuli jälleen kanan kaakattavan suurimmassa epätoivossa a, ka, ka, ka, ka, — lopulta ihan ikäänkuin henkitoreissa… Mikä ihme oli ne saanut kanatarhasta aina tänne käytävään asti. Joku niitä lienee ajanut.
Nyt alkoi kukko jälleen — koira varmaan ajoi takaa…
Gertrud syöksyi vuoteeltaan, mutta oli tuskin saanut päänsä ovesta, ennenkuin hän jälleen paiskasi tämän kiinni… "Kvivit, kvivit… Gertrud, lintunen!" — kuului sieltä riemusta pulppuava vikerrys.
Abraham Johnston!!!
Gertrud kuunteli… Sydän jyski ja pamppaili…
Ja nyt kiekasi hän aivan lukon suulla.
"Gertrud, minä se olen, Abraham, joka olen palannut Norjaan!"
"Tervetuloa", — kajahti hänelle vastaan. — "Klaus varmaan käy hirveän iloiseksi."