Johnston istui ja tyrkki saappaansa kärjellä tulitikkua lattian rakoon; naurahti sitten ja virkkoi:
"Keksi jotain parempaa! Enpä luule, että se tepsii tuo juttu koulupojista ja merimiehistä."
Tirehtorikin hymyili hetkisen… Johnston se oli merkillinen mies, hienoine tyylikkäine kasvoineen, kun hän istui noin ja hyräili itsekseen. — Mutta sitten valtasi harmi hänet.
"Minä vaan en ymmärrä sitä ajatuksenjuoksua", sanoi hän lyhyesti.
Hän tyhjensi yhdellä kulauksella totilasinsa, joka vielä oli puolillaan, ja nousi ylös:
"Nyt lähden!"
"Lähdemme yhdessä matkaan", sanoi Johnston ja puki turkit ja vyön nopeasti ylleen; tuskin ennätti hän vetäistä lampusta valkean sikariinsa.
Muut silmäilivät toisiinsa.
"Kun Anders Bratt kerran on ruvennut sitä asiaa ajamaan, niin kyllä sitten" — huomautti asioimisto tylsän tietoisuutensa syvyydestä; hän seisoi ja iski silmää ja hymyili vahvasti varmalla aavistuksella.
"Ja niin joudumme Johnston ja valtuusto ja me kaikki ikeen alle!" tiuski Harrestad kimakalla äänellään; hän seisoi päällystakki yllään valmiina lähtemään. "Minä en ymmärrä, kuinka tässä kaupungissa"…