Vouti Gülckeen uteliaat, pienet silmät mulkoilivat kaukana toisistaan, ja ne saattoivat katsella yht'aikaa kahdelle suunnalle, kun taaskin hänen pyöreä, paljas kaljupäänsä loisti suoraan sitä kohtaan, jonka kanssa hän haasteli. Oikeinpa hän tarkasteli nuorta, hieno-ihoista tyttöä, joka oli niin solakkavartaloinen ja soma ja puuhaili niin äänettömänä ja suloisena…
"Sinä olet onnellinen mies, kapteeni!" jupisi hän itsekseen.
"Ryyppää hiukkanen vielä, vouti", lohdutti hyväntahtoisesti kapteeni ja kilisteli lasia hänen kanssaan.
"Niin, mikä sinulla olisikaan hätänä, kun on hauskuutta kodissasi … mihinkä vaan käännyt, niin saat pehmeän pään-aluksen levähtääksesi … ja niitä riittää lähettää kaupunkiinkin… Mutta katsos, minä", kyyneleet nousivat hänen silmiinsä — "minä istun vaan konttorissani pöytäkirjojen ääressä!… Tiedätkö, minuakin kovasti hemmoteltiin… No niin, älkäämme puhuko siitä! Varmaankin ansaitsin minä sen rangaistukseksi yhdestä ja toisesta."
"Eikö totta, neiti Kathinka!" sanoi hän leikillisesti, kun Thinka astui sisään, — "että se vouti on ilkeä, kun hän näin kesken teurastuspuuhianne tuli teitä häiritsemään? Mutta sallikaa hänelle vähä kodin hauskuutta, hän kyllä tarvitsee sitä, kun omasta kodistaan sen on kadottanut"…
"Kas sitä, olin aivan unohtamaisillani!" huudahti hän samassa ja kiiruhti piippu suussa pöytäkirjalaukkunsa luo, joka riippui tuolin reunalla oven suussa. "Minulla on muassani teille toinen osa 'Viimeistä Mohikania', jonka Bina Scharfenberg lähetti … ja minun piti tuoda hänelle — niin mitähän se olikaan? Se on tuolle paperilipulle kirjoitettu: — 'Oikullinen nainen', kirjoittanut Emélie Carlén!"
Vouti otti kirjan kiireesti laukustaan ja antoi sen Thinkalle.
"Älkää nyt vaan unohtako antaa sitä minulle huomenna!" sanoi hän uhkaavaisesti, "muuten suuttuu Bina Scharfenberg minuun silmittömästi! — Ei ole hyvä joutua hänen käsiinsä!"…
Thinka innokkaasti tarkasteli ensimmäisiä riviä voudin vielä puhuessa, — nähdäkseen varmaan, että tämä vaan oli jatkoa … ja kohta oli hän taas tullut takaisin huoneestaan, kädessään loppuun lukemansa Carlén'in romaani ja ensimmäinen osa "Viimeistä Mohikania" pantuna rihmalla sidottuun paperikääreesen.
"Neiti Thinka, tehän olette tarkka kuin asioitsija!" sanoi hän leikillisesti, pannen hitaasti kääreen laukkuunsa, ja toinen hänen pieniä silmiänsä loisti herttaisesti Thinkaa kohti.