Vaikka oli ollut teurastuspuuhia jo aamusta varhain, ei Thinka kuitenkaan voinut levolle mentyään olla katselematta kirjaansa.
Hän luki luvun toisensa perästä, päätti aina lopettaa seuraavaan, mutta turhaan. Kello kaksi yöllä paloi vielä kynttilä pään-aluksen takana; Thinka nautti lukemisesta ja otti sydämestään osaa viimeisen Mohikanin moninaisiin vaaroihin ja vainoomisiin.
Rouva Jäger ihmetteli, miten sinä talvena kului niin paljon talikynttilöitä.
Voudin täytyi syödä vähä lämmintä aamiaista, ennenkuin hän sai lähteä matkalle.
Ja nyt otti hän jäähyväiset ja kiitti hauskoista kotoisista hetkistä, — vaikka oli tullut näin häiritsemään; — "oi rouva Jäger, kyllähän teidänkin mielestänne tulin sopimattomaan aikaan! — vaikka olettekin saaneet apua taloudessanne… Niin, neiti Kathinka, minä olen kyllä tarkastanut teitä; eihän minulla turhaan olisikaan poliisinsilmät!…
"Näkymättömänä, vaan kuitenkin aina saapuvilla, niinkuin hiljaisena hyvänä haltijattarena kodissa, — eikö se ole parasta, mitä voi naisesta sanoa?" sanoi vouti kohteliaasti Thinkalle, sitoi vyön turkkinsa ympäri ja meni reen luo ja sulaa lempeä hohti hänen kasvoistansa; niiden alapuolta himmensi vaan harmahtava parrantynkä, kun ei aamulla ollut ehtinyt sitä ajaa.
"Kunnon mies, tuo vouti!… Hänelläpä vasta on sydän", sanoi kapteeni, palattuaan iloisena huoneesen, ja hieroen pakkasesta kohmettuneita käsiään.
— Mutta voimalliset ruoat teurastus-aikana tekivät isän sairaaksi!
Lääkäri kehoitti häntä juomaan vettä ja kävelemään vahvasti — totikestit ainoastaan silloin tällöin olivat vaan virkistykseksi.
Ja kun joulu tuli kohta sen jälkeen, niin ei tuo veren nousu päähän ensinkään vähennyt.