"Tuhattulimmaista, Peter. Sepä oli oiva kortti lopettamaan!"
"Tässä saat nähdä, mitä minä tarkoitan," jatkoi hän…
"Valtti, valtti, valtti, valtti!"
Hän löi kiivaasti neljä ristiä peräkkäin pöydälle odottamatta, että lyötäisiin päälle.
Rouvan kasvot olivat aivan yksitotiset, jos kohta hän kuulikin sisimmät ajatuksensa niin vapaasti toistettavan; hän sanoi jotenkin välinpitämättömästi:
"On jo aika teidän sanoa hyvää yötä, lapset. Maatapanon-aika on jo ohitsekin. Sanokaa sievästi hyvää yötä herroille!"
Tämä käsky lensi kuni pilvi heidän kasvojensa yli; mutta muuta neuvoa ei tietysti ollut, kuin kiltisti totella, ja he kävelivät ympäri pöydän, niiasivat ja ottivat kapteenia ja luutnanttia kädestä.
Viimeinen, jonka Jörgen huomasi, oli luutnantti joka kääntyi, kurotti kaulansa ja aukoi suutansa aivan kuin "Pikku musta", kun he menivät pois tallista.
Rouva ojensi itsensä suoraksi kutimensa ääressä.
"Te ennen aikaan joskus kävitte kuvernööri veljeni luona, kapteeni Rönnov!" ryhtyi rouva puheesen. "Ne ovat lapsettomia ihmisiä, voivat olla vieraanvaraisia. Te luultavasti käytte vielä heidän luonansa, vai miten?"