"Kiitos … kii — kiitos!" sanoi hän samassa kääntyen Inger-Johannaan, joka toi hänelle sytytetyn sikarin hänen sammuneen piippunsa sijaan. "Kii-kiitos!" sanoi hän ja veteli savua, vaan kiinnittäen tutkistelevan silmäilynsä jälleen tyttöön. Tämän kasvonjuonteet olivat niin eloisat; nuo suuret, mustat silmät liikkuivat edestakaisin silmäripsien alla, kuni tummat pisarat, hänen siinä seisoessaan kortteja seuraamassa.
"Mikä olikaan taas nimesi? kysyi kapteeni hajamielisenä.
"Inger-Johanna!" toisti tyttö hieman veitikkamaisesti, vaan ei katsonut häneen.
"Tosiaan, tosiaan!"
"Vai niin, minunko on vuoroni!… Teidän tyttärenne tekee minut pyöräpäiseksi, rouva! Minua haluttaa ottaa hänet mukaani Kristiaaniaan kuvernöörin rouvan luo ja näytellä häntä siellä. Meitä tulisi ääretöin onni seuraamaan, siitä olen varma.
"… No, vihdoinkin, oikein osattu! — Lyö ulos!"
Käsi isänsä tuolinselkäladalla tuijotteli Inger-Johanna lakkaamatta kortteihin; mutta hänen kasvoillaan oli tavallista heleämpi puna.
Rönnovin katse mittaili häntä sivultapäin.
"Jumalallinen näky… Jumalallinen näky!" puhkesi kapteeni jälleen sanoiksi ja löi yhteen ne kortit, jotka hän vasta oli järjestänyt, viskaten ne pöytään.
"Tarkoitan tietysti sitä kuinka luutnantti pataknihtiään kohtelee…
Ymmärrättehän, rouva!" nyykäytti hän päätään ja silmää rouvalle iskien.