"No, kuuleppas sinä" … hän puhui katsahtamatta juuri muuta kuin tytön käsivartta, josta hän pyyntöään tehdessä piti kiini. "No, kuule, pieni Inger-Johanna! Rintataskussa minun turkissani tuolla porstuassa on kaksi sitruunaa, — luultavasti niitä ei kasva täällä vuoristossa, Peter! — kaksi sitruunaa"…
"Ei, ei! Suvaitkaa minun mennä!" ja luutnantti lensi kohteliaasti porstuaan.
Kapteeni Rönnov katsoi hämmästyneenä ylös. Tuo musta, laiha tyttö seisoi aivan pieneksi tulleessa hameessaan hänen vieressään kynttilän valossa, ja hänen mustat, pitkät palmikkonsa, jotka tätä tilaisuutta varten olivat lujasti ja kankeaksi letitetyt, riippuivat paksuina alas. Kaula pisti hienomuotoisena ja häikäisevän valkeana esiin matalaksi leikatusta sinisestä arkipuvusta ja pää oli ylpeästi pystyssä, hieman kenossa kuin joutsenen.
Kapteeni tuossa paikassa ymmärsi, miksi luutnantti oli niin vikkelä.
"Tuhat tulimmaista, Peter!" virkkoi hän.
"Kuulitko sitä, Äiti!" röhki kapteeni mielihyvällä.
"Täällä talonpoikain keskellä eivät lapset valitettavasti sievempiä tapoja opi kuin niitä, joita näkevät piioilla!" rouva huokasi… "Elä seiso kumarassa, Thinka, — seiso suorana!"
Thinka ojensi pitkää, äkkiä kasvanutta vartaloaan ja koetteli hymyillä. Hänellä oli eräs vaikea tehtävä: — salata laastaria leuan toisella puolen, sillä hän oli toissapäivänä pudonnut kyökin kellarinluukusta alas.
Pian istuivat nämät kolme herraa mukavasti korttiensa ääressä polttaen kukin piippuansa ja kullakin oli edessään lämmintä aarakkipunssia lasillinen. Kaksi kotona tehtyä talikynttilää seisoi korkeissa messinkijaloissa pelipöydällä ja kaksi samanlaista kahvipöydällä; ne valaisivat juuri niin paljo, että saattoi nähdä almanakan, joka riippui purjelangassa naulasta peilin alasyrjässä, sekä rouvan korkeasta vartalosta ja kasvoista osan, kun hän istui raitasessa nutussaan kutomassa sukkaa.
"Kolme tikkiä, niin totta kuin tässä istun… Kolme tikkiä! — ja noilla korteilla!" virkkoi kapteeni Rönnov, kiivaasti pelaten.